Historiallinen voitto Talarialle

Päijänteen ympäriajossa tehtiin historiaa, kun ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa luokkavoitto kirjattiin sähkömoottoripyörän nimiin.

Päitsi Trophyn yhteydessä lauantaina ajetussa pariajossa tehtiin historiaa, kun luokan voittoon Talaria Finland -joukkue, jossa Antti Hellsten ja Kimmo Hurri ajoivat Talaria Komodo -sähkömoottoripyörillä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun sähkömoottoripyörällä on otettu Päitsillä luokkavoitto. 

- Oli varmasti mukavin Päitsi ikinä. Ennen kisaa ja kisan alussakin vähän stressattiin akkujen kestoa, mutta nopeasti huomattiin, ettei niiden suhteen ollut mitään hätää. Akut kestivät paremmin kuin meidän testeissä ennen kisaa ja saimme vaan nautiskella koko ajan. Vaikka reitillä oli vähän vettä, niin sää oli todella lämmin ja siirtymilläkin sai vaan lauleskella. Omasta ja Antin puolesta haluan sanoa todella isot kiitokset Talarian porukalle, jotka luottivat meihin tässä projektissa ja antoivat meidän tehdä homman oman suunnitelmamme mukaan, Hurri kertoi.

 

Toiseksi ajoi Sysmän Moottorikerhon pari Mikko Leppänen ja Joonas Salonen. Yhteenlasketuissa ajoissa Sysmän pari jäi voitosta noin puolitoista minuuttia. Kolmanneksi sijoittui pari nimeltä Koko ajan näköä, jossa ajoivat Tuomas Nieminen ja Janne Sainivuo. Eroa toiseksi sijoittuneeseen pariin jäi vain yhdeksän sekuntia. Neljänneksi ajoi pari Kotoa töihin miehet, jossa ajoivat Janne Mukkala ja Pasi Tsutsunen. He jäivät viimeisestä palkintokorokesijasta 12 sekuntia.  Viidenneksi sijoittui pari VFK Hansis Rataryhmä, jossa ajoivat Esa Koskinen ja Mika Lindfors. He jäivät voittajaparista lähes kymmenen minuuttia.

Hellstenin ja Hurrin suorituksen arvoa nostaa vielä se, että he olivat kärkipareista ainoa, jotka ajoivat kisan läpi parina. Muut parit keskittyivät omiin suorituksiin ja ainoastaan heidän ajat laskettiin yhteen.

Alla pariajon tulokset: