Hellsten: ”Unelmien täyttymys”

Huqvarna tiedotti tänään, että heidän EnduroGP-luokan ykköskuljettaja Matthias Bellino on Päijänteen ympäriajon harjoituksissa tulleen loukkaantumisen takia sivussa myös kauden toisesta MM-kilpailusta. Samalla Husqvarna tiedotti, että EnduroGP-luokan MM-pistekärki Antti Hellsten ottaa Bellinon paikan Espanjan MM-osakilpailussa.

- Onhan tämä unelmien täyttymys, toteaa tehdaskuljettajana Espanjaan lähtevät Hellsten. - Kaikki on tapahtunut nyt todella vauhdilla ja minun täytyy antaa Hurrin Kimmolle todella iso kiitos asioiden järjestämisestä, Hellsten jatkaa.

Kuumeessa pari viime päivää viettänyt Hellsten hyppää FE350 -tehdaspyörän päälle ensimmäistä kertaa ensi viikon torstaina Espanjassa, jolloin kuljettajat pääsevät MM-enduron testiradalle. Vaikka pyörä on samanlainen kuin Hellstenin Suomessakin käyttämä ajokki, niin kyse on kuitenkin eri pyörästä.

- Tiimi on minua vastassa Espanjassa ja torstaina testaamme pyörää. Iskunvaimentimien säätämisessä on varmaan isoin homma, mutta tiimillä on kuitenkin valmiina tietyt säädöt ja siellä on ammattimiehet auttamassa kaikessa, joten saamme pyörän varmasti iskuun. Olen juuri tervehtynyt kuumeesta ja yritän päästä viikonloppuna Suomessa vielä muutaman kerran ajamaan, ennen kuin lähden Espanjaan, jotta saan taas ajotuntumaa paremmaksi, Hellsten kertoi.

12 pisteen johtoasemasta Espanjaan lähtevä Hellsten ei ole vielä ehtinyt asettamaan itselleen tavoitteita kilpailuun.

- Parhaani teen tietysti kisassa. Pyrin ajamaan itseäni ja tiimiäni tyydyttävän kilpailu ja sijoitukset. Mitkä ne sijoitukset sitten pitäisi olla, sitä en osaa vielä sanoa.

Sopimus Husqvarnan kanssa on tällä hetkellä Espanjan kilpailun kattava. Tällä hetkellä ei ole vielä varmuutta koska Bellino pystyy palaamaan radoille, eikä Hellsten turhaan mieti vielä tulevaa.

- Tällä hetkellä meillä on sopimus Espanjan kilpailusta, eikä jatkosta ole puhuttu vielä mitään, Hellsten päätti.

Xracing