Hellsten palasi tasolleen - huippujännittävä sunnuntai tulossa
E2-luokassa nähdään todellista jännitysnäytelmää Suomen mestaruudesta. Ennen tämän päivän kilpailua Riihimäellä, Eemil Pohjola johti luokkaa yhdeksän pisteen erolla Antti Hellsteniin. Molemmilla oli omat haasteensa Riihimäelle tultaessa, Hellstenin tuskaillessa hävinneen vauhtinsa kanssa ja Pohjolan taas loukkaantuneen olkapäänsä kanssa.
Riihimäellä Hellsten osoitti, että hänen ongelmansa on selvitetty ja hoidettu. Hellsten oli tänään ”oma itsensä” ja ajo oli varman vauhdikasta. Hellsten taisteli Mika Barnesin kanssa luokan kärkipaikasta aamun ajan, mutta meni iltapäivällä menojaan. Barnesin tehtyä virheitä ja kaatuiltua, Hellsten piti päänsä kylmänä ja jatkoi samaan vauhtia maaliin asti. Lopulta hänen voittomarginaali oli 30 sekuntia.
- Viikolla tehtiin todella paljon töitä Tohmajärvellä vaivanneen ongelman kanssa. Tosiasia on se, että alkukesän loukkaantuminen oli jäänyt takaraivoon vaivaamaan, mutta sain sen asian käsiteltyä. Tänään ajo kulki ja oli kivaa. Huomisesta tulee hieno päivä ja lähden sinne ajamaan ihan samalla tavalla kuin tänäänkin, Pohjolan kanssa sarjassa tasapisteisiin noussut Hellsten kertoi.
Pohjola nousi kilpailun loppupuolella luokassa jo toiseksi, mutta menetti viimeisen maastokokeen virheeseen kakkossijan Barnesille.
- Olin ongelmissa siellä Agan kivikkomäessä ja siellä meni paljon aikaa. Olkapää ei sinällään vaivannut enää tänään, mutta kun tuli joku odottamaton paikka, en pystynyt luottamaan siihen. Kipuja siinä ei ollut, joten sen suhteen ei ollut ongelmia, Hellstenin tiimikaveri Kytönen Motorsport Husqvarna -tiimistä kertoi.
Pohjola jäi lopulta yhdeksän sekuntia Barnesille, hävittyään viimeisellä maastokokeella 20 sekuntia hänelle. Luokan neljäs oli Jiri Leino ja viides Jari Mattila.
E2-luokan tulokset:
1. Antti Hellsten
2. Mika Barnes +0:30
3. Eemil Pohjola +0:33
4. Jiri Leino +1:26
5. Jari Mattila +3:33
6. Juha-Pekka Tirkkonen +4:13
7. Joni Kaivolainen +4:51
8. Otto Tengman +5:24
9. Mika Paavola +5:25
10. Aleksi Vilander +8:48
Xracing