Heinolan aikataulut ja kuljettajat
Motocrossin naisten EM-sarja jatkuu viikonloppuna Heinolassa ja samalla Komostenkylän (Komostentie 255, Heinola) radalla saadaan päätökseen myös EMX65- ja EMX85 -luokkien Pohjois-Euroopan karsintalohko. Lauantaina Heinolassa ajetaan harjoituksia ja karsintaerät, jotta nimistään huolimatta ratkaisevat käytännössä vain lähtöjärjestykset, eikä ketään karsita kilpailuista pois.
Naisten EM-kilpailussa mukana on nimittäin vain 16 kuljettajaa, EMX65-luokassa 28 kuljettajaa ja EMX85-luokassa 39 nuorukaista. Näin ollen kaikki pääsevät mukaan sunnuntain varsinaisiin kisaeriin.
Sunnuntaina kisaerät käynnistyvät EMX85-luokan ensimmäisellä erässä klo 10:30 ja tiiviiseen päivään mahtuu yhteensä kahdeksan kisaerää. Sunnuntaina radallan nähdään nimittäin EM- ja EM-karsintalähtöjen lisäksi myös nuorten SM-luokka. Mukana on Vilho Vehviläisen, Santeri Oinosen ja Viktor Leppälän johdolla 20 kuljettajaa.
Kilpailun pääsyliput maksavat 10€ / päivä ja alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi vanhempien seurassa. Parkkimaksu 5€ , omatoimiparkki raviradalla veloituksetta. Alueella on myös kattavat ravintolapalvelut, josta on saatavilla myös kilpailun käsiohjelma hintaan 3 €.
Tässä viikonlopun aikataulut:
Kilpailun kuljettajat:



