Haljala ja Puhakainen erilaisin odotuksin Ruotsissa

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Hermanni Haljala lähtee luottavaisena Ruotsin MM-enduroon, kun taas puolestaan Samuli Puhakainen starttaa kisaan matalin odotuksin.

Skövde isännöi enduron MM-sarjan neljättä kilpailuviikonloppua, joka poikkeuksellisesti ajetaan torstaina, perjantaina ja lauantaina. Reitti erikoiskokeiden osalta eroaa Heinolassa ajetusta edellisestä kilpailusta kuin yö ja päivä. Kierroksella on kolme motocrosstyylistä erikoiskoetta, joista extremestestin nimellä kulkeva erikoiskoe on todella lyhyt.

Haljala lähtee ajamaan hyviä pisteitä 

Heinolassa omaan tulokseensa pettynyt Hermanni Haljala on pyyhkinyt pettymyksen historiaan ja Ruotsin maastot tarjoavat mahdollisuuden ottaa hyvin pisteitä E1 luokassa molemmilta päiviltä.

- Erikoiskokeilla on suhteessa paljon peltoa ja ne muistuttavat  paljon Etelä-Euroopassa ajettavia kilpailuita. Mutta kello lähtee jälleen kerran nollasta ja lähdetään tekemään parasta. Pyörää on saatu paremmin sopimaan omaan tyyliin, joten lähden luottavaisena kilpailuun, Haljala kertoi

Puhakainen ei ole innoissaan reitistä

Samuli Puhakainen lähtee Ruotsin koitokseen matalin odotuksin. Heinolassa EJ-luokassa lauantaina seitsemänneksi ja sunnuntaina kymmenenneksi ajanut hämeenlinnalainen ei koe Ruotsin erikoiskokeiden sopivan hänelle parhaalla mahdollisella tavalla.

- Alkukauden aikana extremetestit ovat sopineet minulle parhaiten ja siellä olen saanut puristettua hyviä aikoja. Täällä Ruotsissa extremetesti on todella lyhyt, joten se etu on poissa. Lisäksi motocross tyyppiset erikoiskokeet eivät ole lähteneet sujumaan edellisissä kilpailuissa, joten maltilla lähdetään hakemaan pisteitä molemmilta päiviltä, Puhakainen kertoo.

puhakainen 880 2023

Samuli Puhakainen ei ole innoissaan Ruotsin maastokokeista. (KUVA: Cristiano Morello)