Haavisto Silve Racingin väreihin Kawasakille

Teemu Makkonen (vas.) saa Silve Racingiin rinnalleen Jere Haaviston.
Kuva
Silve Racing tiedotus
Viime vuonna ensimmäistä kautta motocrossvarikoilla nähty Silve Racing vahvistuu tällä kaudella, kun Teemu Makkosen rinnalle tiimiin liittyy Jere Haavisto.

Petteri Silvennoisen omistama Silve Racing näki päivänvalon viime vuonna, jolloin tiimin väreissä ajoi MX1-luokan SM-sarjassa Teemu Makkonen. Tiimin tavoitteena oli ajaa sarjan loppupisteissä 10 joukkoon ja siinä Makkonen onnistuikin, ollen loppupisteissä yhdeksäs. Tälle kaudelle tiimin koko kasvaa ja samalla tiimiin liittyy yksi Suomen valovoimaisimmista motocrosskuljettajista, Jere Haavisto, joka tulee ajamaan Makkosen tavoin MX1-luokan SM-sarjaa. Heidän lisäkseen tiimiin liittyy myös Tero Holopainen, joka ajaa MXV35-luokan Suomen Cupia. Tiimin päätavoitteet ovat SM-sarjassa, mutta heidät saatetaan nähdä myös maailmalla.

- Tavoitteena on ajaa myös EMX Open-luokan EM-sarjaa. Koska EM-kalenteri kuitenkin elää melkoisesti koronaepidemian vuoksi, niin kaikista osakilpailuista ei ole vielä tietoa. Näin ollen meidän osallistumisemme sarjaan riippuu paljon kilpailujen ajankohdista ja kisapaikoista, tiimipäällikkö Silvennoinen kertoo.

Kun tiimiin liittyy Haaviston tasoinen ajomies, heittääkö se myös tiimin tavoitteet uusiksi?

- Itse en ole halunnut asettaa Jerelle tai Teemulle mitään muita tavoitteita kuin kehittyä urheilijana ja pyrkiä tekemään asioita laadukkaasti ja tasapainoisesti. Uskon, että näiden asioiden myötä myös tulokset tulevat siinä samalla olemaan hyviä, Silvennoinen pohtii.

Vastuunjakoa muille

Tiimin päätukijoina tulevat alkavalla kaudella olemaan Sumeko, Blackseven ja Dynaset. Silvennoinen keskittyy tiimipäällikön rooliin ja hoitaa siinä samalla myös tiimin kaluston kuntoon. Valmennuspuolelle on luvassa ammattiapua, sillä Ludde Söderberg on jo aloittanut työskentelyn Makkosen kanssa ja pian myös PK-seudulle muuttava Haavisto liittyy valmennusrinkiin.

- Opin viime vuodesta paljon ja yksi opituista asioista on se, että vastuuta pitää pystyä jakamaan. Viime vuonna yritin tehdä kaiken yksin, myös valmennuspuolen. Aika ei yksinkertaisesti riitä. Nyt meillä on todellinen ammattimies siinä apuna ja minä saan keskittyä muihin asioihin. Haluan tarjota Haavistolle ja Makkoselle täyden tuen, jolloin he pystyvät keskittymään harjoittelemiseen ja ajamiseen. Sitä kautta tulokset ovat varmasti parempia, Silvennoinen uskoo.

Silve Racing jatkaa Kawasakin väreissä ja alkavalla kaudella Kawasakin näkyvyys kisavarikoilla tulee kasvamaan.

- Teen yhteistyötä muutenkin KRT Kawasaki -tiimin kanssa ja tänä vuonna tulemme olemaan varikoilla vierekkäin, jolloin muodostamme yhtenäisen näkyvyyden Kawasakille, Silvennoinen päättää.

Maahantuoja vahvasti mukana

Silve Racingin kasvaminen ja Haaviston kaltaisen huippukuljettajan liittyminen Kawasakin väreihin miellyttää luonnollisesti Kawasakin maahantuojaa Sumeko Oy:tä.

- Maahantuojan kannalta on erittäin tärkeää, että meidän värejämme pitävät yllä tasokkaat tiimit ja kuljettajat. Sitä kautta saamme Kawasakille positiivista näkyvyyttä. SM-tason kuljettajat keräävät luonnollisesti suurimman huomion, mutta meille on tärkeää olla mukana myös muissa luokissa, kuten veteraaneissa ja naisten luokassa, Sumeko Oy:n Ari-Pekka Vanhala kertoo.

Tulevan kesän kisavarikot siintävät jo Vanhalan silmissä ja hän onkin tyytyväinen Silve Racingin ja KRT-tiimin yhteistyöstä.

- Tietysti on hienoa, että tiimit tekevät yhteistyötä. Varikko tulee varmasti olemaan näyttävän näköinen, kun molemmat ovat siellä vierekkäin. Molemmat tiimit ovat todellisia ammattitiimejä ja arvostamme niiden tekemistä valtavasti. Sitä kautta haluamme olla myös mukana tukemassa tiimejä mahdollisimman paljon, sillä he edustavat Kawasakia ja tuovat meille näkyvyyttä, Vanhala päättää.