GP-katsaus, Lombardia

MX2 -luokan startti Mantovasta. Kuva: Ray Archer MX2 -luokan startti Mantovasta. Kuva: Ray Archer

Motocrossin MM-sarjan kauden neljänneksi viimeinen osakilpailu ajettiin Italiassa Mantovan radalle. Normaalista poiketen kilpailussa ei ollut mukana yhtään EM-luokkaa, joten rata pysyi hyvässä kunnossa koko viikonlopun ajan. Monet MM-sarjan kilpailijoista ovatkin aika ajoin kritisoineet EM-luokkien mukanaoloa osana MM-sarjaa, sillä rata kuluu hitaampien ja pienempien pyörien alla aivan eri tavalla kuin MM-kuljettajien toimesta. Italiassa rata olikin todella hienossa kunnossa ja kilpailijat pääsivät ajamaan mies miestä vastaan. MXGP-luokan maailmanmestaruus on jo pidempään ollut menossa vääjäämättömästi Romain Febvrelle, mutta MX2-luokan mestaruustaisto on vielä täysin auki.

MX2

MX2-luokan ensimmäinen erä lähti liikkeelle totuttuun tapaansa britti Max Anstien komennossa. Anstie sai peräänsä Pauls Jonassin, Brian Hsun ja Tim Gajserin. Anstie vei joukkoa vain hetken, kunnes kaatui helpohkosti menettäen johtoasemansa. Jonass nousi näin kärkeen perässään Gajser. Anstie jatkoi erää kolmantena muutaman sekunnin Gajserista. Erän edetessä Anstie kuroi kärkikaksikon etumatkaa kiinni kymmenys kerrallaan, hitaasti, mutta varmasti. Kun erää oli takana lähes 20 minuuttia, Gajser sortui ajovirheeseen, joka pudotti hänet kolmanneksi Anstien taakse. Anstie ei montaa kierrosta Jonassin perässä viihtynyt, ja kärkeen noustuaan hän ei enää paikastaan luopunut. Erävoitto kirjattiin Anstielle ennen Jonassia ja Gajseria. Erän neljänneksi ajoi Valentin Guillod, joka alkaa pikkuhiljaa putoamaan mestaruustaiston ulkopuolelle. Erän viides oli EMX250-sarjassa kolmantena oleva Damon Graulus. Lauantaina karsinnan viidenneksi ajanut Harri Kullas oli erinäisten vaiheiden jälkeen vasta 17. Lähtöpuomin kaatuessa Kullas lähti työntämään pyöräänsä lähtösuoraa pitkin ratavarikolle. Kullaksella oli ongelmia pyöränsä akun kanssa, eikä pyörä käynnistynyt ilman mekaanikkojen avustustusta. Harri säntäsi muiden perään ja hyvä ajo tuotti muutaman MM-pisteen. Toisessa erässä Kullaksen kohtaloksi koitui lähtösuoran joukkokolari, missä hän ei oikeastaan ollut edes osallisena. Osuma kanssakilpailijan pyörästä rikkoi kuitenkin Harrin pyörää sen verran, että erä oli auttamattomasti ohi.

Toinen erä käynnistyi siis joukkokolarilla, missä pyörät ja miehet heittivät kärrynpyörää. Kasapäässä mukana olivat muun muassa Jeremy Seewer, Graulus ja Guillod. Kärjessä viiletti kuitenkin Anstie, joka ei antanut muille mitään mahdollisuuksia. Anstie ajoi varmasti erävoittoon keräten päivästä maksimipisteet. Anstie on nyt voittanut seitsemän viimeisestä kahdeksasta erästä ja britti onkin noussut kohisten MM-pisteissä ylöspäin. Toisen erän kakkospaikasta käytiin taistelua Jonassin, Benoit Paturelin ja heikohkon lähdön ottaneen Gajserin välillä. Tästä kolmikosta Gajser veti pisimmän korren ollen maalissa toinen, Jonass kolmas ja Paturel neljäs. Erän suurimmasta yllätyksestä vastasi viidenneksi ajanut JTech Hondan Jens Getteman. Belgialainen tuulettikin maalissa lähes erävoittaja Anstien veroisesti ollen silminnähden tyytyväinen suoritukseensa.

MM-pisteissä Jonass jatkaa kärjessä neljän pisteen erolla Gajseriin. Anstie nousi nyt kolmanneksi, mutta hänen eronsa kärkeen on kuitenkin vielä 38 pistettä, kun osakilpailuja on enää kolme jäljellä. Tehtävää siis on, eikä Kawasaki-kuljettajalla ole varaa yhteenkään virheeseen jäljellä olevissa kilpailuissa.

MXGP

MXGP-luokan ensimmäisen erän lähtö ei varmastikaan miellyttänyt Antti Pyrhösen silmää. Ice One Husqvarna tiimi oli pitkästä aikaa mukana täydessä vahvuudessaan, mutta koko kuljettajakolmikko oli nurin ensimmäisessä kurvissa. Wilvo Nestaan Husqvarnaa kyytivä Dean Ferris onnistui omassa startissaan paremmin ja hän lähtikin viemään joukkoa perässään Jose Butron ja Evgeny Bobryshev. Ferris ei montaa kierrosta kärkipaikastaan saanut nauttia, sillä Bobryshev lähti tosissaan metsästämään kauden ensimmäistä erävoittoaan. Bobryshevin epäonneksi MM-sarjan kärkipaikkaa pitävä ja sarjaa dominoiva Romain Febvre seurasi venäläistä varjon lailla. Erän puolivälin jälkeen Febvre nousi Bobryshevin ohi kärkeen, eikä Bobryshevilla ollut enää eväitä ranskalaisen haastamiseen. Bobryshev ajoi maaliin toisena ennen Jeremy Van Horebeekia ja erän alussa kertaalleen kaatunutta Gautier Paulinia. Erän viides oli tehdaspyörän käyttöönsä saanut Shaun Simpson.

Toisen erän startin nappasi nimiinsä Van Horebeek, mutta Simpson nousi vain muutaman kurvin jälkeen kärkipaikalle. Simpson johti muutaman kierroksen, mutta tämän jälkeen kärjessä viiletti jälleen totutusti Febvre. Febvre sai peräänsä tiimikaverinsa Van Horebeekin, mutta kaksikon välinen ero kasvoi kierros kierrokselta. Febvre ajoi helppoon erävoittoon Van Horebeekin ollessa toinen. Shaun Simpson joutui erän aikana antautumaan hyvässä vauhdissa olleelle Glenn Coldenhoffille, mutta Coldenhoffin kohtaloksi koitui kaatuminen. Simpson oli näin maalissa kolmas ennen Bobryshevia. Max Nagl oli ajamassa viidenneksi, mutta kaatuminen viimeisellä kierroksella vain muutamaa kurvia ennen maalia pudotti saksalaisen kymmenenneksi. Erän viidenneksi ajoi Coldenhoff.

Febvren johto MM-pisteissä on nyt 101 pistettä, joten ranskalaisella on mahdollisuus varmistaa mestaruutensa ensi viikonloppuna Assenissa. Toisena oleva Paulin on 33 pistettä edellä tiimikaveriaan Bobryshevia. Ilman suurempaa dramatiikkaa tämä kolmikko tulee myös ottamaan kauden 2015 MM-mitalit.

Lisää loukkaantumisia

Ilmeisesti sarjan loukkaantumiskiintiö ei ollut vielä täynnä, sillä MX2-luokan Jordi Tixier ja MXGP-luokan Kevin Strijbos loukkaantuivat lauantaina. Sunnuntaina MXGP-luokassa Steven Frossard kaatui rajusti ja hänen kautensa päättyi selkäleikkaukseen. Tilanteessa oli ainekset pahempaankin, mutta Frossardin odotetaan toipuvan vammoistaan täydellisesti. Kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Hollannin Assenissa, missä ratkotaan samalla EMX125-, EMX250- ja EMX150-luokkien mestaruudet. Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu EMX150-luokkaan, jossa Emil Weckman taistelee Euroopan mestaruudesta

Jussi Sajo