
GP-katsaus, Glen Helen
Motocrossin MM-sarja paketoitiin tämän kauden osalta Kaliforniassa, Yhdysvalloissa, Glen Helenin radalla. Etukäteen suurin mielenkiinto kohdistui niin MX2-luokan maailmanmestaruustaistoon kuin myös yhdysvaltalaisten kuljettajien edesottamuksiin. Mestaruudesta ei taistoa nähty nimeksikään, mutta yhdysvaltalaiset kuljettajat osoittautuivat odotetun tai odottomattoman, riippuen katsontakannasta, koviksi. MXGP-luokka tarjosi tällä kertaa päivän parhainta kilvanajoa ja fanit saivat nauttia jännityksestä koko rahalla.
MX2
MX2-luokan ensimmäinen erä lähti liikkeelle Harri Kullaksen komennossa, mutta tuota iloa ei kestänyt kuin puolisen kierrosta. Kullas putosi muutamassa kurvissa aina neljänneksi asti yhdysvaltalaiskolmikon pyyhältäessä Husqvarna-kuljettajan ohitse. Kärjessä letkaa vei Troy Lee Designs KTM:ää käskyttävä Jessy Nelson perässään tiimikaverinsa Shane McElrath. Kärkikolmikon täydensi Chris Alldredge Pro Circuit Kawasakillaan. Nelson otti maanmiehiltään välittömästi luulot pois ja lähti ajamaan vastustamattomasti karkuun. McElrath ajoi reilut 20 minuuttia toisena, kunnes Alldredge ohitti hänet. Erän lopussa sijoitukset eivät enää kärjessä muuttuneet, joten Nelson tyylitteli voittoon ennen Alldredgea ja McElrathia. Kärkikolmikon takana sijoitukset vaihtuivat pitkin erää. Tim Gajser piti neljättä paikkaa pisimpään hallussaan, mutta ruutulipulla neljäntenä oli kuitenkin Max Anstie. Anstie ajoi todella vahvasti läpi erän, sillä hän oli ensimmäisellä kierroksella juuri ja juuri 20:n parhaimman joukossa. Erän viidenneksi ajoi Valentin Guillod, joka menetti neljännen sijan Anstielle viimeisen kurvin ja maalisuoran aikana. Gajser oli erän kuudes ja viimeisellä kymmenellä minuutilla totaalisesti väsähtänyt Pauls Jonass vasta kymmenes. Harri Kullas ajoi tyylilleen uskollisena tasaisen varmasti ja tällä kertaa tuo riitti seitsemänteen sijaan.
Toiseen erään lähdettäessä Jonass oli 22 pistettä Gajserin perässä, joten latvialaisella oli edessään lähes mahdoton tehtävä mestaruuden saavuttamiseksi. Toinen erä muodostuikin pelkäksi muodollisuudeksi maailmenmestaruuden suhteen. Erävoitto meni jälleen Nelsonille ja McElrath paransi pykälällä sijoittuen toiseksi. Ensimmäisessä erässä toiseksi ajanut Alldredge kolaroi ensimmäisellä kierroksella Thomas Covingtonin kanssa heidän taistellessaan kolmannesta sijasta. Alldredge jäi erässä vasta sijalle 13. Guillod oli Glen Helenissä pitkästä aikaa omalla tasollaan ja hän ajoikin toisen erän kolmanneksi. Eroa kärkeen oli kuitenkin yli puoli minuuttia.
Maailmanmestariksi kruunattu Gajser ajoi neljänneksi ja MM-kakkonen Jonass kurvaili maaliin sijalla kuusi. Kaksikon väliin kiilasi Jeremy Seewer. Kullas ajoi jälleen seitsemänneksi ollen päivän totaalin kahdeksas. MM-pisteissä kärkikolmikon kaudella 2015 muodostivat Tim Gajser, Pauls Jonass ja Max Anstie.
MXGP
Jos meni MX2-luokka jokseenkin jäitä poltellessa, niin lähes panoksettomassa MXGP-luokassa oli täysi tohina päällä molemmissa erissä. Ensimmäisessä erässä kärkeen säntäsi Cooper Webb perässään paluun radoille loukkaantumisen jäljiltä tehnyt Tony Cairoli. Lauantaina kovinta vauhtia pitänyt Josh Grant oli hyvissä asemissa kolmantena. Muutamaan otteeseen sijoituikset kärjessä vaihtuivat, kunnes Grant sai piikkipaikkansa vakiinnutettua. Grant rykäisikin muutaman sekunnin kaulan ja hänen ajonsa näytti todella vaivattomalta. Cairolin veto kolmantena kesti lähes 20 minuuttia, kunnes hän loukkasi kättään hypyn alastulossa ja joutui näin antamaan hivenen periksi. Febvre nousi Cairolin ohi kolmanneksi ja lähti ajamaan edellä menneitä yhdysvaltalaisia kiinni. Kärjessä ajanut Grant väänsi nilkkaansa ja hänen oli pakko löysätä vauhtia. Kolmen kärki oli hetken nipussa, mutta Grantin vauhti oli pudonnut sen verran, että erävoitosta ajoivat enää Yamaha-kuljettajat Webb ja Febvre. Febvren olemuksesta huokui, että ranskalaiselle ei kelvannut mikään muu kuin erävoitto. Toiseksi viimeisellä kierroksella Webb teki pienen virheen ylämäen alla ja Febvre nousi mäessä rinnalle kiilaten Webbin aivan radan reunaan. Webb ei katsellut ranskalaisen kisataktiikoita hyvällä, vaan hän ajatti Febvren mäen päällä olleessa kurvissa aivan radan ulkoreunaan. Tiukka käännös ulkoreunassa molemmilta kuljettajilta ja sitten sinkki kireällä alamäkeen. Tässä vaiheessa Febvre näytti, että turhaan ei ole maailmanmestaruus ranskalaisen taskussa: Febvre painoi mäen alla jarrutuksessa ulkokautta väkisin Webbin edelle kääntäen vielä kurvin sisäuraan. Webb taisteli loppuun asti ajaen vielä oman nopeimman kierroksensa erän viimeisellä kierroksella, mutta tuokaan ei Febvren lyömiseen riittänyt. Grant kurvaili maaliin kolmantena yli 20 sekuntia erävoittajalle hävinneenä. Erän neljänneksi sijoittui kertaalleen kaatunut Jason Anderson ennen Cairolia ja Glen Coldenhoffia.
Toinen erä starttasi Cairolin komennossa ja ensimmäinen kymmenen minuuttia mentiinkin italialaisen tahtiin. Tämän jälkeen Grant nousi jälleen kärkeen. Cairoli putosi muutaman sijan kunnes keskeytti kipeytyneen kätensä takia. Febvre nousi vajaan 20:n minuutin ajon jälkeen toiseksi ohi Evgeny Bobryshevin ja lähti ajamaan Grantin reilun kuuden sekunnin karkumatkaa kiinni. Bobryshevin vauhti hidastui silmissä ja venäläinen putosikin aina viidenneksi asti. Febvre onnistui ajamaan Grantin etumatkan kiinni, mutta pieni virhe ja kaatuminen maksoivat kenties erävoiton ranskalaiselle. Grant ajoi näin erävoittoon Febvren jäädessä toiseksi. Erän kolmanneksi sijoittui Webb ennen hyvin ajanutta Dean Wilsonia.
Kauden 2015 maailmanmestariksi kruunattiin Febvre ennen Honda-kaksikkoa Gautier Paulin ja Bobryshev.
MXoN
Kausi 2015 on nyt siis MM-sarjan osalta paketissa ja mestarit kruunattu. Vielä on kuitenkin yksi puristus jäljellä ja tuo on ensi viikonloppuna ajettava Motocross of Nations joukkuekilpailu Ranskan Ernéessä. Pieniä kysymysmerkkejä ennen viikonlopun kilpailua on kuitenkin ilmassa. Julien Lieberillä on ongelmia lantion alueella ja hän ei pystynyt Glen Helenin toiseen erään osallistumaan. Samoin Shaun Simpsonin urakka Glen Helenissä päättyi ensimmäisen erän ensimmäiseen kurviin, mutta tuossa ei kuitenkaan ollut kyse puujalkaa vakavammasta vammasta. Simpson jäi kuitenkin toisestakin erästä sivuun, sillä MM-sarjan nelostila oli britin osalta varmistunut jo ensimmäisen erän tulosten myötä.
Jussi Sajo