
Gajser toi Hondalle mestaruuden
19 –vuotias Gajser varmisti mestaruuden kauden päätöksessä Glen Helenissä ajamalla eräsijat 6 ja 4. Kun Gajserin kanssa mestaruudesta taistellut Pauls Jonass pystyi ajamaan ensimmäisessä erässä sijalle 10 ja toisessa erässä sijalle 6, varmisti Gajser helposti Hondalle MX2 –luokan maailmanmestaruuden.
- En voi uskoa tätä todeksi, tunne on aivan mahtava. Uskon, että huomenna käsitän asian paremmin, mutta nyt se kuin unta. Olen työskennellyt tämän eteen koko elämäni ajan todella paljon. Tämän takia teemme kaiken sen työn ja harjoittelun. Kausi käynnistyi hieman hankalasti ja tein virheitä, mutta olen vain ihminen. Mutta kauden toisella puoliskolla asiat menivät vain paremmin ja paremmin. Vuosi on ollut mahtava, saavutin ensimmäisen GP –voittoni ja ensimmäisen maailmanmestaruuden, Gajser kertoi.
MX2 –luokkaan Glen Helenissä hallitsivat amerikkalaiset kuljettajat. Jessy Nelson ajoi molempien erien voittoon ja otti näin ollen myös päivän kokonaispisteissä voiton. Toinen oli hänen maanmiehensä Shane McElrath ja kolmas Sveitsin Valentin Guillod. Harri Kullas oli molemmissa erissä seitsemäs ja päivän kokonaispisteissä kahdeksas.
MXGP –luokassa jo maailmanmestaruuden varmistanut Romain Febvre voitti ensimmäisen erän ja oli toisessa erässä kakkonen, ottaen samalla päivän yhteispisteissä voiton. Toisen erän voittoon ajanut Josh Grant oli päivän kakkonen ja amerikkalaisen maanmies Cooper Webb oli kolmas.
Tulokset:
MXGP
MXGP Race 1 Top Ten: 1. Romain Febvre (FRA, Yamaha), 35:54.457; 2. Cooper Webb (USA, Yamaha), +0:00.724; 3. Josh Grant (USA, Kawasaki), +0:23.369; 4. Jason Anderson (USA, Husqvarna), +0:34.642; 5. Antonio Cairoli (ITA, KTM), +0:38.012; 6. Glenn Coldenhoff (NED, Suzuki), +0:39.495; 7. Dean Wilson (GBR, KTM), +0:41.977; 8. Gautier Paulin (FRA, Honda), +0:48.001; 9. Evgeny Bobryshev (RUS, Honda), +0:55.692; 10. Marvin Musquin (FRA, KTM), +0:58.982
MXGP Race 2 Top Ten: 1. Josh Grant (USA, Kawasaki), 36:17.374; 2. Romain Febvre (FRA, Yamaha), +0:12.621; 3. Cooper Webb (USA, Yamaha), +0:17.132; 4. Dean Wilson (GBR, KTM), +0:18.260; 5. Evgeny Bobryshev (RUS, Honda), +0:45.661; 6. Glenn Coldenhoff (NED, Suzuki), +0:51.367; 7. Jeremy Van Horebeek (BEL, Yamaha), +0:57.887; 8. Gautier Paulin (FRA, Honda), +1:03.920; 9. Tommy Searle (GBR, KTM), +1:07.744; 10. Davi Millsaps (USA, KTM), +1:11.790
MXGP Overall Top Ten: 1. Romain Febvre (FRA, YAM), 47 points; 2. Josh Grant (USA, KAW), 45 p.; 3. Cooper Webb (USA, YAM), 42 p.; 4. Dean Wilson (GBR, KTM), 32 p.; 5. Glenn Coldenhoff (NED, SUZ), 30 p.; 6. Evgeny Bobryshev (RUS, HON), 28 p.; 7. Gautier Paulin (FRA, HON), 26 p.; 8. Jeremy Van Horebeek (BEL, YAM), 23 p.; 9. Tommy Searle (GBR, KTM), 20 p.; 10. Jason Anderson (USA, HUS), 18 p.
MXGP Championship Top Ten: 1. Romain Febvre (FRA, YAM), 735 points; 2. Gautier Paulin (FRA, HON), 592 p.; 3. Evgeny Bobryshev (RUS, HON), 567 p.; 4. Shaun Simpson (GBR, KTM), 481 p.; 5. Jeremy Van Horebeek (BEL, YAM), 449 p.; 6. Maximilian Nagl (GER, HUS), 442 p.; 7. Antonio Cairoli (ITA, KTM), 432 p.; 8. Glenn Coldenhoff (NED, SUZ), 423 p.; 9. Todd Waters (AUS, HUS), 354 p.; 10. Clement Desalle (BEL, SUZ), 331 p.
MX2
MX2 Race 1 Top Ten: 1. Jessy Nelson (USA, KTM), 36:33.129; 2. Chris Alldredge (USA, Kawasaki), +0:12.857; 3. Shane McElrath (USA, KTM), +0:18.589; 4. Max Anstie (GBR, Kawasaki), +0:21.210; 5. Valentin Guillod (SUI, Yamaha), +0:21.307; 6. Tim Gajser (SLO, Honda), +0:34.359; 7. Harri Kullas (FIN, Husqvarna), +0:38.327; 8. Jeremy Seewer (SUI, Suzuki), +0:39.762; 9. Julien Lieber (BEL, Yamaha), +0:50.881; 10. Pauls Jonass (LAT, KTM), +0:54.438
MX2 Race 2 Top Ten: 1. Jessy Nelson (USA, KTM), 36:37.196; 2. Shane McElrath (USA, KTM), +0:05.211; 3. Valentin Guillod (SUI, Yamaha), +0:32.327; 4. Tim Gajser (SLO, Honda), +0:36.227; 5. Jeremy Seewer (SUI, Suzuki), +0:40.646; 6. Pauls Jonass (LAT, KTM), +0:50.515; 7. Harri Kullas (FIN, Husqvarna), +0:52.303; 8. Max Anstie (GBR, Kawasaki), +1:06.400; 9. Benoit Paturel (FRA, Yamaha), +1:09.669; 10. Ivo Monticelli (ITA, KTM), +1:51.141
MX2 Overall Top Ten: 1. Jessy Nelson (USA, KTM), 50 points; 2. Shane McElrath (USA, KTM), 42 p.; 3. Valentin Guillod (SUI, YAM), 36 p.; 4. Tim Gajser (SLO, HON), 33 p.; 5. Max Anstie (GBR, KAW), 31 p.; 6. Chris Alldredge (USA, KAW), 30 p.; 7. Jeremy Seewer (SUI, SUZ), 29 p.; 8. Harri Kullas (FIN, HUS), 28 p.; 9. Pauls Jonass (LAT, KTM), 26 p.; 10. Benoit Paturel (FRA, YAM), 20 p.
MX2 Championship Top Ten: 1. Tim Gajser (SLO, HON), 589 points; 2. Pauls Jonass (LAT, KTM), 564 p.; 3. Max Anstie (GBR, KAW), 537 p.; 4. Valentin Guillod (SUI, YAM), 511 p.; 5. Jeremy Seewer (SUI, SUZ), 496 p.; 6. Julien Lieber (BEL, YAM), 430 p.; 7. Jeffrey Herlings (NED, KTM), 423 p.; 8. Jordi Tixier (FRA, KAW), 393 p.; 9. Benoit Paturel (FRA, YAM), 376 p.; 10. Petar Petrov (BUL, KAW), 324 p.
Xracing