Freeman meni menojaan

Teksti
Brad Freeman oli lauantain nopein Serresissä.
Kuva
Virpi Miettinen
Enduron MM-sarjan lauantaipäivä Kreikassa päättyi Brad Freemanin ylivoimaiseen voittoon. Junioreissa Roni Kytönen nousi myös hienosti podiumille.

EnduroGP-luokassa odotettiin etukäteen tiukkaa kisaa voitosta Brad Freemanin ja Steve Holcomben välillä. Alkuun kisa olikin tiukkaa Freemanin aloittaessa parhaiten. Toisella maastokokeella kärkipaikan otti Holcombe ja piti sitä hallussaan toisen kierroksen endurotestille asti. Siellä Freeman täräytti maastokokeen läpi reilut 9 sekuntia Holcombea nopeammin ja käytännössä kisa ratkesi siihen. Tämän jälkeen Freeman takoi jatkuvasti nopeimpia aikoja ja vei voiton reilun puolen minuutin turvin. Holcombe oli luokan kakkonen ja kolmanneksi sijoittui Matteo Cavallo.

E1-luokassa voittaja oli luonnollisesti Brad Freeman, voittihan mies yleiskisankin. Matteo Cavallo hävisi Freemanille vajaan minuutin ja kolmanneksi sijoittui tiukkaa kisaa Cavallon kanssa käynyt Thomas Oldrati.

E2-luokassa tuntuu siltä, että Alex Salvinin epäonni ei lopu koskaan. Tällä kertaa italialainen kaatui toisen kierroksen endurotestillä ja joutui keskeyttämään loukattuaan olkapäänsä. Siinä vaiheessa Salvini johti kisaa. Näin kärkipaikalle nousi Giacomo Redondi. Viimeisellä endurotestillä johtoon nousi Christophe Charlier. Johto ei kuitenkaan kestänyt maaliin saakka, sillä ranskalainen jäi viimeiselle maastokokeelle. Näin Redondi nousi jälleen kärkeen ja voittoon. Toiseksi sijoittui Loic Larrieu ja kolmantena maaliin ehti Benjamin Herrera. Eero Remeksen päivä ei sujunut odotettuun malliin ja sijoitus oli pahimmillaan jo seitsemäs. Loppua kohti vauhti kuitenkin hiukan parani ja maalissa Remes oli neljäntenä.

E3-luokan parhaasta vauhdista vastasi jälleen Steve Holcombe. Toiseksi sijoittunut Daniel McCanney ei yllättäen pystynyt vastaamaan missään vaiheessa Holcomben vauhtiin, mutta sijoittui kuitenkin toiseksi. Kolmas oli Anthony Geslin.

Kytöseltä loistoajo

Junioreissa Andrea Verona oli odotetusti omaa luokkaansa. Vain aamun ensimmäisellä maastokokeella tuli pikku kauneusvirhe tilastoihin, kun Verona oli siellä vasta viidenneksi nopein. Kaikiila muilla maastokokeilla hän kirjautti nopeimman ajan ja kukisti maalissa toiseksi sijoittuneen Enric Franciscon lähes 50 sekunnilla. Roni Kytönen ajoi loistopäivän ja sijoittui kolmanneksi.

- Kun eilinen supertesti laskettiin mukaan tämän päivän tulokseen, niin siinä tuli sellainen kymmenen sekunnin ero. Tänään päivä tuli virheettömästi ja vauhti oli todella hyvää myös extremetestillä, Kytönen kertoi tiimin nettisivulla.

J1-luokassa Veronan ja Kytösen jälkeen kolmanneksi sijoittui Theophile Espinasse. J2-luokassa Enric Franciscon jälkeen toiseksi ajoi Ruy Barbosa ja kolmas oli Jack Edmondson.

Huomenna sunnuntaina kilpailijoilla on edessään samanlainen kisapäivä, eli aamuyhdeksältä aloitetaan kuten tänäänkin.

Roni Kytönen ajoi loistokisan ja oli J1-luokan toinen.
Kuva
Virpi Miettinen