Flunssainen Söderberg viides

Ludde Söderberg Hyvinkään hiekassa. Ludde Söderberg Hyvinkään hiekassa.

Supercrossin SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin Hyvinkään Vauhtipuistossa kesäisissä olosuhteissa. Kotimaan kisa oli koonnut kaikki Suomen huiput paikalle ja samalla viivalla olivat sekä ICE1RACING kuljettajat Ludde Söderberg ja tällä hetkellä tiimin varakuljettajana MM-sarjaa kiertävä Santtu Tiainen että MM-sarjaa MX2-luokassa kiertävä Harri Kullas ja MX3-luokkaa kiertävä Antti Pyrhönen. Kaiken kaikkiaan viikonloppu houkutteli kilpailuun ilmoittautuneita yli kolmesataa.

Kaikki Suomen ykköskuskit karsiutuivat odotetusti jatkoon, vaikka Söderberg haastoi itse itseään kaatumalla omassa karsintaerässään. Santtu Tiainen sijoittui oman eränsä toiseksi. Finaalin startti kokosi ennätysmäärän MM-pisteitä omaavia miehiä riviin, mutta karsi Tiaisen heti ensimmäisessä mutkassa pois pelistä. ”Ajoin hyppyrillä olleeseen maakasaan, onneksi selvisin ilman loukkaantumisia noin kovasta kaatumisesta”, tunnusteli oloaan Tiainen.

Söderberg sijoittui kilpailussa viidenneksi, kilpailun voitti Harri Kullas ja toiseksi sijoittui Antti Pyrhönen, kolmas oli Atte Jousi ja neljäs Niko Koskela. ”Sairastuin viime viikolla flunssaan ja se tuntui tänään ajossa. Jaksoin erät läpi, mutta puhtia ei riittänyt yhtään tahdin kiristykseen”, harmitteli Söderberg.

ICE1RACING junioritiimin kuljettajista Mika Tamminen osallistui SM-sarjaan, mutta karsiutui finaalista. Suomen cup-luokassa lauantaina kisannut Valtteri Tiainen sijoittui yhdeksänneksi. ICE1RACING –kuljettajat osallistuvat SM-sarjan kaikkiin osakilpailuihin.

Tiimi matkaa sunnuntaina Pohjois-Ameriikkaan ja osallistuu seuraavana viikonloppuna MM-sarjan osakilpailuun Glen Helenissä, Kaliforniassa. Pohjois-Ameriikan kilpailukiertueeseen kuuluu myös osakilpailu Indaiatubassa Brasiliassa, jonka jälkeen talli kotiutuu Eurooppaan loppu kaudeksi.

Teksti: ICE1RACING tiedotus
Kuva: Xracing