Eppu Mäkelän muistoa kunnioittaen

Teksti
Eppu Mäkelä teki mittavan uran Suomen moottoripyöräilijöiden parissa.
Kuva
Marko Vihriä
Suomen Moottoriliitto ry sai suru-uutisen 17.6.2021. SML:n palveluksessa aina 2000-luvulle asti toiminut ja pitkän uran SML:n valmennus- ja projektipäällikkönä tehnyt Sauli ”Eppu” Mäkelä on poissa.

Helmikuun 2021 SML:n palkintojenjakogaalassa moottoriurheilun eteen tehdystä elämäntyöstä palkittu Eppu Mäkelä toimi SML:n palveluksessa 1980 -luvun alkupuolelta alkaen. Hän teki mittavan työn suomalaisen moottoriurheilun eteen niin valmennuksen, kuin myös kerho- ja tapahtumatoiminnan parissa. Eläkkeelle SML:n tehtävistä hän jäi vuonna 2007.

Suomalainen moottoriurheilu ja erityisesti urheilijoiden tukeminen ja auttaminen maailmalle olivat aina Epulle suuri sydämen asia. Hän oli myös vuodesta toiseen mahdollistamassa lukuisten kansainvälisten moottoriurheilutapahtumien tuomisen Suomeen ja teki hartiavoimin töitä moottoriurheilijoiden ja -urheilun aseman edistämiseksi Suomessa.

Suuri moottoriurheilumies ja persoona on poissa ja Suomen Moottoriliitto ry haluaa esittää syvän osanoton Sauli Mäkelän omaisille ja läheisille poismenon johdosta.

Epun muistoa kunnioittaen,

Suomen Moottoriliitto ry

Kommentit

Lähettänyt Risto Kuisma : Pe, 06/18/2021 - 14:09

Merkittävä työ Moottoriliitossa; ”kova työntekijä”R.I.P

Kieli
suomi