Enduron ykkösnimet kohtaavat Petäjävedellä

Kuva
Simo Kuuslampi
Enduron SM-kauden viides ja toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Petäjävedellä. Enduron kaksinkertaisella maailmanmestarilla Eero Remeksellä on mahdollisuudet varmistaa jo E2-luokan titteli itselleen.

Lauantaina Petäjäveden kunnan alueella käytävässä, Jyvässeudun Enduroseuran järjestämässä Bike Forum Enduro -kilpailussa SM-pisteistä mitellään luokissa A1, A2, A3 ja B1, B2 ja B3. Petäjävedellä ajetaan myös kansalliset luokat C1, C2, C3, V40 ja V50.

SM- ja V40-luokat ajavat kolme maastokokeen reitin kolmesti ja C- sekä V50-luokat kaksi kierrosta, jonka lisäksi heille on ensimmäiseltä maastokokeelta tiesiirtymää helpotettu.

E1-luokan selkeässä SM-pistejohdossa on Salpausselän Moottorikerhon Antti Hänninen, hänellä on kasassa neljän ajetun osakilpailun jälkeen 86 pistettä. Toisena on miehen seurakaveri Eemil Helander pistein 62, mutta vain pisteen päässä kolkuttelee Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Lari Jukola. Enduron MM-sarjassa kisaava Sipoon Moottorikerhon Hugo Svärd tulee varmasti pistämään soppansa lusikkaan mitä mitalitaistoon tulee, sillä mies on kahdeksan pisteen päässä pronssisijasta ja vain pisteen päässä hänestä on seurakaveri Henry Olenius.

Enduron kaksinkertainen maailmanmestari Eero Remes on dominoinut E2-luokkaa täydellisesti. Tuusulan Moottorikerhon mies on täydellä sadan pisteen potilla vahvasti kiinni luokan Suomen mestaruudessa, kun toista sijaa pitävällä Jämsän Seudun Moottorikerhon Eemil Pohjolalla on 60 pistettä ja Jyvässeudun Enduroseuran Matti Oikarilla 50 pistettä. Himmeämpien mitalien kohtalosta tullaan sen sijaan käymään tiukkaa kamppailua, sillä Vantaan Moottorikerhon Jiri Leino on vain pisteen päässä Oikarista.

E3-luokan Suomen mestaruuteen on vahvasti matkalla Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Aleksi Jukola, joka johtaa luokkaa 75 pisteellä. Helpolla hän ei tule kuitenkaan pääsemään, sillä vastassa Petäjävedellä ovat muun muassa SM-hopeasijalla 65 pisteellä oleva Helsingin Moottorikerhon Toni Eriksson ja hänestä kuuden pisteen päässä majaileva saman seuran Henri Himmanen. Myös sijoja neljä-kuusi pitävillä Mika Tammisella, Marko Tarkkalalla ja Joni Kaivolaisella on vielä varsin realistiset mahdollisuudet mitaleille.

Yhteensä kilpailuun on ilmoittautunut 117 ajajaa.

Lähtöluettelo

Kilpailu alkaa klo 10.00.

Lähtö ja maali sijaitsevat osoitteessa Isoahontie 14, tien varressa on hyviä katselupaikkoja. Lisäksi osoitteessa Kelkkalantie 50 sijaitsee pelto, jossa kilpailua on helppo seurata. Ensimmäinen kilpailija saapuu pellolle noin klo 11.45.