Enduron SM-kesäkausi käyntiin, samalla jaetaan joukkuemestaruudet

Kuva
Jani Hovi
Hyvinkäällä kaasutellaan lauantaina kauden kolmas enduron SM-osakilpailu, joka on samalla myös kerhojoukkueiden SM-kisa.

Enduron SM-sarja jatkuu kesäkauden ensimmäisellä kilpailulla Hyvinkäällä. Hyvinkään Moottorikerho ja Hyvinkään Konekerho ovat kasanneet kolmen maastokokeen mittaisen kierroksen, jonka aamupäivän luokat ajavat kahteen kertaan ja iltapäivän luokat kolmeen kertaan. Aamupäivällä reitille starttaavat naiset, kuntoluokkalaiset, sekä C- ja V50-luokkien kuljettajat. Muut luokat ajavat iltapäivällä. Aamun kilpailu käynnistyy kello 8:30 ja iltapäivän kilpailu kello 13:00.

E1-luokassa tasaista

E1-luokassa sarjan pistekärjessä ovat tasapistein Albert Juhola ja Eemil Pohjola. Molemmilla on tilillään yksi voitto ja yksi kakkossija. Sarjassa kolmantena on Niko Puotsaari, joka on 16 pistettä kärkikaksikon takana. Joni Hakulinen on neljäntenä, yhdeksän pistettä Puotsaaren takana. Toni Kuivalainen on sarjassa viidentenä. Koko kärkiviisikko on mukana myös Hyvinkäällä, mutta nähtäväksi jää, mikä on Puotsaaren olkapään tilanne. Puotsaari loukkasi olkapäänsä parisen viikkoa sitten ja hänen piti ajaa viime viikonloppuna Espanjan MM-osakilpailu, mutta olkapää ei ollut ajokunnossa.

Luokan kärkitaistelussa tullaan varmasti näkemään myös Hugo Svärd, joka on ollut todella epäonninen kauden kahdessa ensimmäisessä SM-kilpailussa. Svärdin ensimmäinen kilpailu jäi kesken teknisen vian vuoksi ja Päitsille mies ei päässyt edes starttaamaan koronan takia. Mielenkiintoisena nimenä luokassa mukana nähdään myös Marko Tarkkala.

Uusi kärkinimi E2-luokkaan

E2-luokassa SM-sarjan johdossa on 10 pisteen turvin Peetu Juupaluoma. Juupaluomaa ei kuitenkaan Hyvinkäällä nähdä, sillä hän on ajamassa samaan aikaan enduron MM-kilpailua Portugalissa. Markus Michelsson on sarjassa kakkosena ja Eetu Puhakainen kolmantena. Kaksikon ero on kahdeksan pistettä. Neljäntenä sarjassa oleva Niklas Laankoski on kahdeksan pisteen päässä Puhakaisesta. Aksu Keurulainen on luokassa viidentenä.

E2-luokassa suurimpana suosikkina Hyvinkäälle lähtee kuitenkin Eero Remes, joka avaa SM-kautensa viikonloppuna. Mukana luokassa nähdään myös Henry Olenius, joka on toipunut vammoistaan ja lähtee metsästämään kauden ensimmäisiä SM-pisteitään.

Hänninen ison luokan kärkinimenä

Antti Hänninen on voittanut E3-luokan molemmat SM-osakilpailut ja johtaa sarjaa 14 pisteen erolla Antti Ahtilaan. Mika Tamminen on kolmospaikalla kolmen pisteen päässä Ahtilasta. Pasi Tsutsunen on sarjassa neljäntenä, mutta miestä ei nähdä Hyvinkäällä. Viidentenä oleva Janne Mukkala on sen sijaan mukana kisassa.

Juhola nuorten kärkikuljettajana

Juhola johtaa E1-luokan tavoin myös nuorten SM-sarjaa kahden voiton myötä. Puotsaari on sarjassa toisena, 14 pistettä Juholan takana. Hakulinen on sarjassa kolmantena, yhdeksän pisteen päässä Puotsaaresta. Juho Ahokas on sarjassa neljäntenä ja Riku Ratinen viidentenä. Koko kärkiviisikko on mukana myös Hyvinkäällä.

Mäkinen naisten kärkinimenä Hyvinkäälle

Naisten SM-sarjassa ajetaan kauden toinen kilpailu. Sarjan ensimmäinen kilpailu meni Viivi-Maria Mäkisen nimiin ennen Iina Turkkia ja Sanna Sainiota. Anu Nummela oli avauksen neljäs ja Riina Lampinen viides. Koko kärkiviisikko on mukana myös Hyvinkäällä ja he saavat seurakseen Janette Mielosen, joka on ollut kauden kahdessa ensimmäisessä CC-kilpailussa vauhdillisesti nopein nainen.

Jämsä kerhojen suosikki

Kerhojoukkueiden osalta mestarisuosikin viitta on jälleen jämsäläisten yllä. Jussi Arvaja, Eemil Pohjola ja Mika Tamminen muodostanevat sellaisen joukkueen, jonka vauhtiin ei muilla ole mahdollisuuksia. Jämsäläisten täytyy kuitenkin myös onnistua hyvin, sillä Sipoon Moottorikerhon joukkue Henry Olenius, Hugo Svärd ja Dick Bergman on myös todella nopea.

Himmeimmästä mitalista vahvimmin taistelevat Salpausselän Moottorikerho (Antti Hänninen, Jesse Viljakainen ja Joni Hakulinen), Hämeenlinnan Moottorikerho (Eetu Puhakainen, Antti Ahtila ja Jarkko Tyni) sekä Turun Moottorikerho (Saku Karlström, Väinö Santamäki ja Markus Michelsson).