Enduron MM-sarja päättyi
Enduron MM-sarjan tämän kauden viimeisellekin kisapäivälle jäi vielä kosolti jännitettävää. Jaossa oli kolme maailmanmestaruutta, kolme World Cupin mestaruutta, sekä koko joukko muita mitaleja. Maailmanmestaruuksia ratkottiin vielä E2- ja E3-luokissa, sekä junioreissa. World Cupin mestaruudet olivat puolestaan jaossa J1 ja J2-luokissa, sekä naisjuniorien luokassa.
EnduroGP-luokan mestaruus ratkesi jo Ranskassa, kun Josep Garcia kruunattiin mestariksi. Hopean ja pronssin kohtalo olikin sitten todella tiukassa, sillä Zach Pichon ja Andrea Verona lähtivät päätöspäivään vain yhden pisteen erolla Pichonin hyväksi.
Parhaiten kisan aloitti, kukapa muukaan kuin Josep Garcia. Ensimmäisen kierroksen jälkeen johtomarginaali oli 12 sekuntia. Andrea Verona oli toisena ja ero kolmospaikalla jatkavaan Zach Pichoniin oli 8 sekuntia. Neljäntenä oli Morgan Lesiardo ja viidentenä Nathan Watson.
Toisella kierroksella Garcia eteni virheettömästi ja lisäsi johtoaan parilla sekunnilla. Virheettömästi tuli myös Verona ja säilytti kakkospaikkansa. Pichonin oli pakko voittaa Verona, mikäli aikoi ottaa hopean ja ehkä se aiheutti pikku virheitä. Endurotestillä tuli sen verran takkiin, että ero Veronaan oli 16 sekuntia viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Lesiardo jatkoi neljäntenä ja Watson viidentenä.
Kolmannella kierroksella ei Garcialla ollut enää kiire mihinkään. Tulosliuskaan kirjattiin joka tapauksessa jälleen voitto. Kauden 14 kisasta saldona oli 10 voittoa, kolme kakkossijaa ja yksi kolmossija. Espanjalainen oli sarjassa murskaavan ylivoimainen. Taistelu MM-hopeasta huipentui viimeiselle maastokokeelle, jossa Pichon pisti vähintäänkin kaiken peliin. Vaikka aika oli 10 sekuntia parempi kuin Veronalla, niin sekään ei riittänyt. Verona oli päivän kakkonen ja Pichon kolmas. Näin MM-hopea meni Veronalle pisteen erolla ja Pichonille tuli kaudesta muistoksi pronssinen MM-mitali. Neljänneksi tänään sijoittui Watson ja viidenneksi Lesiardo.
Luokittain
E1-luokassa ei tarvinnut jännittää enää kuin pronssin puolesta, sillä Josep Garciaa ei tällä kaudella ollut voittanut kukaan. Myös Morgan Lesiardon hopea oli jo selvillä, mutta Antoine Magain, Axel Semb ja Jeremy Sydow omasivat mahdollisuuden mitaliin. Tosin Magain oli jo 14 pisteen karkumatkalla Sembiin nähden, joten Magainin pronssi varmistuisi ilman keskeytystä.
Garcia vei siis mestaruuden puhtaalla pelillä. 14 kisaa ja 14 voittoa. Tulosta ei voi kuin ihailla. Toiseksi ajoi jo aiemmin hopeamitalin varmistanut Lesiardo ja päivän kolmonen oli Sydow. MM-pronssi meni kuitenkin kuudenneksi sijoittuneen Magainin palkintokaappiin.
Suomalaisittain päivä alkoi vähintäänkin kohtuullisesti. Roni Kytönen ajoi lauantaihin verrattuna kuin eri kuljettaja ja kellokin tykkäsi jämsäläisen vauhdista. Valitettavasti tuo vauhti katkesi seitsemännen maastokokeen jälkeen siirtymällä. Kytönen täräytti vastaan tulleen reppupyörän kanssa nokkakolarin. Kytönen löi tilanteessa päänsä, niin ettei pysynyt enää pystyssä, joten kisa päättyi siihen.
E2-luokassa jännitettiin, onko päivän päättyessä mestari Andrea Verona vai Zach Pichon. Kaksikko lähti matkaan yhden pisteen erolla. Tällä kertaa etu oli Veronan puolella. MM-pronssin kuittasi jo lauantaina Hamish Macdonald.
Verona hallitsi pyöränsä ja hermonsa ajamalla voittoon ja samalla luokan maailmanmestariksi. Pichon sijoittui toiseksi ja sai kaulaansa MM-hopean. Kolmantena ruutulipulle ajoi Nathan Watson, mutta pronssinen MM-mitali meni, kuten todettua, jo lauantaina Hamish Macdonaldille.
E3-luokan kaikki mitalisijat olivat vielä auki kun viimeinen päivä käynnistyi. Parhaista asemista matkaan lähti Steve Holcombe. Hän oli selkeä ennakkosuosikki, sillä kauden aikana tilille on tullut yhdeksän voittoa, tosin myös kaksi keskeytystä. Brad Freeman oli kiinni hopeassa, mutta 11 pistettä perässä. Mitaleilla on varmuudella myös joko Albin Norrbin tai Julien Roussaly.
Freeman teki sen, minkä pystyi ja ajoi maaliin ykkösenä, mutta tyytyminen oli MM-hopeaan. Roussaly saalisti kakkossijallaan toiseksi parhaat pisteet ja kolmanneksi kiirehti Norrbin. Se riitti Norrbinille MM-pronssiin. Steve Holcombe ajoi juuri niin kuin odotettiinkin. Brittiä ei kiinnostanut tippaakaan, kuka on päivän voittaja, kunhan hän ajaa seitsemän parhaan joukkoon. Sen verran mies kuitenkin varmisteli, että ajoi maaliin neljäntenä. Näin kaulaan ripustettiin jälleen kerran kultainen mestaruusmitali. Se oli järjestyksessään jo Holcomben kymmenes maailmanmestaruus.
Juniorit
Junioreissa Alberto Elgari oli jo lähdettäessä lähes varma mestari. Maaliin oli kuitenkin ajettava, mutta 18 pisteen etumatka tarkoitti sitä, että pientäkään riskiä ei tarvinnut ottaa. Leo Joyon oli vahvimmin kiinni hopeassa ja Romain Dagna pronssissa. Eli mitalistit olivat selvillä ja järjestyskin melko varmasti.
Joyon ajoikin voittoon ja MM-hopealle. Toisena maalissa oli Kevin Cristino ja kolmantena Manuel Verzeroli. Elgari ajeli koko päivän varman päälle maailmanmestaruutta varmistellen. Siihen riitti mainiosti päivän viides sija. MM-pronssin kuittasi Dagna. Hän sijoittui nyt kymmenenneksi.
J1-luokassa Alberto Elgari ja Leo Joyon ajoivat World Cupin mestaruudesta. Pronssin oli jo varmistanut Clement Clauzier. Elgarilla oli päivään lähdettäessä yhdeksän pisteen etu. Mutta vaikka Joyon ajoi voittoon, niin kakkossija riitti Elgarille mestaruuteen. Joyon oli siis Cupin kakkonen.
J2-luokassa Romain Dagna kuittasi jo lauantaina World Cupin mestaruuden. Kevin Cristino ja Thibault Giraudon kisasivat puolestaan muista mitaleista. Kun Cristino ajoi maaliin kakkosena ja Giraudon oli neljäs, oli Cristino Cupin hopealla ja Giraudonin kaulaan ripustettiin pronssi.
Youth-luokan maailmanmestariksi kruunattiin jo lauantaina Pietro Scardina. Simone Cagnoni ja Valentin Mersin olivat vahvimmin kiinni muissa mitaleissa. Mitalia mieli myös Yago Dominguez, mutta se edellytti käytännössä jommankumman edellä olevan epäonnistumista.
Scardina ajoi nytkin odotetusti voittoon. Toiseksi kiirehti Dominguez ja kolmanneksi Riccardo Pasquato. Cagnoni ja Mersin lähtivät päivään kahden pisteen erolla. Kun Mersin oli päivän nelonen ja Cagnoni viitonen, oli kaksikko tasapisteissä. Koska Mersinillä oli kaksi voittoa Cagnonin yhtä vastaan, sai hän hopean ja Cagnoni pronssin.
Naiset
Naisten luokassa Rachel Gutish uusi mestaruutensa jo Portugalissa. Rosie Rowett oli selkeästi ajamassa hopealle, mutta pronssista oli edessä hurja taistelu. Nieve Holmes, Justine Martel ja Marine Lemoine olivat yhdeksän pisteen sisällä. Kahdella ensin mainitulla oli myös mahdollisuus hopeaan, mikäli Holmesille osuisi huono päivä.
Rachel Gutish ajoi päivän voittoon, kuten mestarille sopiikin. Rosie Rowett oli päivän kakkonen ja samalla tuore hopeamitalisti. Kun Nieve Holmes ehti maaliin kolmantena, se tiesi hänelle MM-pronssia.
Naisjuniorit kisasivat myös omasta World Cupistaan. Lorna Lafont lähti 15 pisteen johdossa kauden päätökseen ja maaliin ajo riittäisi tuomaan mestaruuden. Charlene Boudon ja Elisabeth Tett olivat kaksi muuta mitalikandidaattia.
Lafont ei kuitenkaan lähtenyt varmistelemaan, vaan otti voiton ja samalla World Cupin mestaruuden. Boudon oli toinen ja sarjakakkonen. Kolmantena podiumille nousi Aurora Pittaluga, mutta Cupin pronssin kuittasi Elisabeth Tett, vaikka joutuikin tänään toisella kierroksella keskeyttämään.
Näin on enduron MM-sarja saatu tältä kaudelta päätökseen ja seuraavaksi voidaankin ryhtyä odottelemaan joukkueiden MM-kisaa, Six Days Enduroa. Se ajetaan 12.-17. lokakuuta Portugalissa.