EMTB-kilpailu käynnisti Gotland Grand Nationalin

Kuva
Antti Hellsten
Sähköpolkupyörät valloittivat ensimmäisen kerran Gotlannin saaren tänään. Kilpailussa oli mukana myös suomalaisedustusta ja Kimmo Hurri ajoikin kilpailussa neljänneksi.

13 asteen lämpötila tervehti EMTB-luokan kilpailijoita tänään Gotlannin saarella. Sähkömaastopyörät ajoivat kilpailuvat GGN-kilpailussa nyt ensimmäistä kertaa ja kisan järjestäjät kertoivatkin, että ensimmäisellä kilpailulla haetaan kisalle muotoa tuleville vuosille. Tänään kilpailussa ajettiin 10 kilometrin reittiä kahden tunnin ajan, joka osoittautuikin monelle liian pitkäksi ajaksi akun kestoa ajatellen. Vaikka sää oli tänään kuiva, niin reitti oli siitä huolimatta paikoin todella märkä.

Kisan voitto meni Ruotsiin ja Henrik Rydeliukselle. Jonas Neiglick oli toinen ja Gustav Mårtensson kolmas. Neljänneksi sijoittui Suomen Husqvarna-kuljettaja Kimmo Hurri. Enduropoluilta tuttu Hurri ohitti viimeisellä kierroksella neljäntenä olleen Juha Salmisen, jonka pyörästä loppui akku. Salminen polki viimeisen puolikkaan kierroksen ilman moottorin tuomaa lisätehoa.

Kilpailun jälkeen maalissa oli hymyileviä kuljettajia ja oletettavaa onkin, että EMTB-pyörät tullaan näkemään myös jatkossa Gotlannissa.

Huomenna GGN käynnistyy täydellä tohinalla, kun radalla pääsevät nuorimmat kuljettajat, sekä iltapäivällä vanhimpien harrastejien luokat.