Eero Remes sormivammastaan: ”Ei haittaa”

Remes löi kätensä puuhun harjoitellessaan Puigemondin enduropätkällä. – Tilanne oli sinänsä täysin harmiton. Valitsin uuden ajolinjan ja vallin reunassa olikin kannon tappi johon löin käteni. Tuloksena oli vasemman pikkusormen murtuma.

Remes kuvautti Suomessa kätensä ja edessä on nyt parin viikon ajotauko. - Sormi on alkanut luutua ja vieläpä oikeassa asennossa. Nyt treenaillaan ilman pyörää pari viikkoa ja toivotaan että sormi sitten on kunnossa, Remes kertoo.

Uusi kalusto entistäkin parempi

Remeksen uusi 250 kuutioinen kilpuri istuu jo hyvin miehen käteen. - Käytännössä tämä on pitkälti sama pyörä, jolla ajoin viime vuonnakin, mitään suuria muutoksia ei ole tehty. Jonkin verran sain lisää tehoa ala- ja keskialueille sekä uudet etuiskarit, jotka tuntuvat todella hyviltä.

Ennen maaliskuun lopussa starttaavaa enduron MM-sarjaa Remes ajaa Italian mestaruussarjan kaksipäiväisen osakilpailun 3.-4.3. Pieveboviglianassa. Italian mestaruussarja tarjoaa hyvän vauhtimittarin, sillä sieltä kautensa aloittaa valtaosa MM-kuljettajista, myös kaikki muut suomalaiskuljettajat.

MM-sarjan avausmaisemat, Chile ja Argentiina, ovat uusia tuttavuuksia Remekselle. -En ole vielä kauheasti perehtynyt näiden maiden ominaisuuksiin, mutta uskoisin että Espanjan tyyppistä maaperää on sielläkin vastassa, eli kovaa ja kuivaa.

Remeksen tavoitteet alkavaa kautta kohtaan ovat vielä varovaiset. - Pyrin ensisijaisesti siihen, että kauden avaukseni olisi parempi kuin viime vuonna Espanjassa, jossa ajo oli melko tahmeaa.

Teksti: Ilona Nikanto
Kuva: Xracing