Dungeyn siirto KTM:lle vahvistui
21-vuotian Dungey teki KTM:n kanssa kahden vuoden sopimuksen ja tulee ajamaan supercross sarjaa, sekä ulkoratoja KTM 450 SX-F pyörällä. Vuosi sitten Suzukilta KTM:lle siirtynyt Roger DeCoster on ollut suuressa roolissa Dungeyn siirrossa. - Olen iloinen, että saimme Dungeyn meidän tiimiimme. Olemme työskennelleet hänen kanssaan usean vuoden ajan menestyksekkäästi aiemminkin ja se varmasti auttaa meitä pääsemään hyvin tuloksiin myös nyt, kertoi KTM:n kilpailutoiminnasta Amerikassa vastaava DeCoster.
Dungeyn kanssa tiimissä ajavat ensi vuonna MX2-luokassa Ken Roczen ja Marvin Musquin. Ison luokan toista kuljettajaa tiimi ei vielä julkaissut, mutta huhujen mukaan Andrew Short jatkaisi tiimissä. Vastaavasti Mike Alessi etsii paikkaa muualta ja hänen yhtenä vaihtoehtona on oman tiimin perustaminen, yhdessä isänsä Tony Alessin ja veljensä Jeff Alessin kanssa. Tony pyörittäisi tiimiä, Miken ja Jeffin toimiessa kuljettajina. Pyörinä heillä tulisi tässä tapauksessa olemaan Suzukit, viimeisimpien tietojen mukaan.