Draamaa Portugalissa, Holcombe nousi mestaruuteen ja Kytönen pronssille

Steve Holcombe juhli maailmanmestaruutta viimeisen maastokokeen jälkeen.
Kuva
EnduroGP
Enduron MM-sarjan kausi päättyi todelliseen jännitysnäytelmään, kun EnduroGP-luokan voitto ratkesi dramaattisella tavalla viimeisellä maastokokeella. Suomalaisista Roni Kytönen otti MM-pronssin tililleen.

Kauden viimeinen MM-kilpailu tarjosi kuljettajille haastavat olosuhteet, vesisateiden piiskatessa Marco de Canavesessia lähes koko päivän. Vettä olikin päivän maastokokeilla paikoin enemmän kuin tarpeeksi, joten keskittyminen ei saanut herpaantua hetkeksikään.

EnduroGP-luokan osalta kauden viimeiseen kisapäivään lähdettiin Steve Holcomben johtaessa sarjaa neljän pisteen erolla Beta-tiimikaveriinsa Brad Freemaniin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Holcombelle olisi riittänyt kakkossija, mikäli Freeman voittaisi kisan. Mikäli Freeman olisi päivän kakkonen, riittäisi Holcombelle kolmas sija mestaruuden varmistamiseen.

Freeman aloitti vahvasti

Päivä käynnistyikin Freemanin tahdissa ja nuori britti johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmen sekunnin turvin ennen Josep Garciaa. Holcombe oli kolmantena, mutta jo 12 sekuntia Freemanin takana. Toisen kierroksen aikana voimasuhteet eivät muuttuneet ja Freeman piti johtoa hallussaan kuuden maastokokeen jälkeen 10 sekunnin turvin ennen Garcia, Holcombe oli puolestaan 11 sekunnin päässä Garciasta. Tilanne näyttikin tuossa vaiheessa Freemanin kannalta hyvältä, sillä hän oli kiinni maailmanmestaruudessa, mikäli kuljettajat olisivat tulleet noilla sijoilla maaliin.

Viimeisen kierroksen ensimmäisellä maastokokeella Holcomben taivas synkkeni entisestään, kun hän teki ison virheen ja jäi Freemanin hurjasta pohja-ajasta lähes puoli minuuttia. Garcia oli extremen toiseksi nopein kuljettaja, mutta hävisi 10 sekuntia Freemanille. Näin ollen ennen kahta viimeistä maastokoetta, Freeman johti kisaa 20 sekunnin erolla Garciaan ja 50 sekunnin erolla Holcombeen, joten viime vuoden mestarin tilanne oli erittäin hyvä. Käytännössä hänen piti ajaa enää varman päälle kaksi seuraavaa maastokoetta ja hän olisi päivän voittaja, sekä samalla myös maailmanmestari.

Draamaa lopussa

Garcia ei kuitenkaan luovuttanut ja kellotti 10 sekunnin pohja-ajan toiseksi viimeiselle testille, ennen Holcombea ja Freemania. Freemanin ongelmat alkoivat tuolla maastokokeella, hänen pyöränsä ottaessa vettä sisäänsä, eikä pyörä käynyt sen takia kunnolla. Kun Freemanin johti kisaa 10 sekunnin erolla Garciaan ennen viimeistä maastokoetta, tilanteen piti olla vielä Freemanin hallussa.

Kuljettajat joutuivat odottamaan joukolla viimeisen maastokokeen lähdössä, kun reitillä olivat vielä World Cup-luokkien kuljettajat ja tämä varmasti sai verenpaineet Freemanin päässä nousemaan entisestään. Viimeisellä maastokokeella Freemanin ongelmat jatkuivat ja hän hävisi pohja-ajalle minuutin ja 20 sekuntia, pudoten samalla kisassa kolmanneksi. Garcia voitti päivän, ennen Holcombea. Tämä tarkoitti sitä, että Steve Holcombe kruunattiin EnduroGP-luokan maailmanmestariksi.

Freemanin haasteet eivät loppuneet viimeiselle maastokokeelle, vaan häneltä loppui bensa viimeisellä siirtymällä. Muiden kuljettajien avustuksella britti pääsi kuitenkin lopulta maaliin ja oli luokan kolmas. Danny McCanney oli päivän neljäs ja Andrea Verona viides. Samalle Verona varmista EnduroGP-luokan MM-pronssin.

Eero Remes kaasutteli tänään EnduroGP-luokassa sijalle 15. ja oli samalla E1-luokan viides. E1-luokan ykkönen oli tänään Verona, joka juhli näin ollen maailmanmestaruutta ennen Thomas Oldratia. Luokan kolmas oli Antoine Magain. Remes oli MM-taulukon neljäs.

Kytöselle MM-pronssia

EnduroJ-luokassa Roni Kytönen lähti päivään mitalinkiilto silmissään ja se vain kirkastui, kun Honda-kuljettaja käveli aamulla lähtökorokkeelle.

- Ruprechtia ei näkynyt missään, eikä hän tullut myöskään lähtöviivalla, Kytönen kertoi.

Päivän aikana sitten selvisi, että australialainen oli loukannut eilen kätensä ja kulki käsi kantositeessä päivällä varikolla. Tämä laittoi Kytösen tilanteen uusiin uimiin, sillä hänen piti ajaa varmasti kohtuullisella sijalla maaliin ja pitää Matteo Pavoni takanaan, tai ainakin tulla hänen perässä maaliin. Kytönen lähti päivään ilman paineita ja kello tykkäsikin hänen menostaan. Kytönen oli lähes koko päivän ajan toisena ja sillä sijalla jämsäläinen tulikin maaliin. Näin ollen Kytönen otti Junior-luokan MM-pronssin itselleen.

- Tuntuu tietty mahtavalta. Ajoin tänään rennosti koko päivän, enkä turhaan puristanut. Ja kello näyttää tykkäävän siitä, Kytönen riemuitsi.

MM-luokan pronssin lisäksi Kytönen voitti J1-luokan World Cupin.

Luokan voittoon ajoi tänään Hamish MacDonald, joka varmisti jo eilen mestaruuden. Pavoni oli päivän neljäs.

Svärd kauden parhaaseen

EnduroY-luokan voittoon ajoi tänään Claudio Spanu, ennen Harry Edmonsonia. Uransa viimeistä kilpailua Youth-luokassa ajanut Hugo Svärd oli päivän kolmas. Luokan loppupisteissä Svärd oli viides. Sergio Navarro oli päivän neljäs ja varmisti sillä sijalla luokan World Cupin voiton, luokkaa ennen viimeistä päivää johtaneen Jed Etchelssin oltua pahoissa vaikeuksissa aamulla. Etchells ajoi maaliin lopulta luokan viimeisenä ja putosi MM-sarjassa kakkoseksi. Spanu oli sarjan kolmas. Hermanni Haljala joutui keskeyttämään päivän kilpailun. Haljala oli sarjan kahdeksas.