Draamaa Italiassa

Teksti
Wil Ruprecht ajoi voittoon tänään Italiassa.
Kuva
Future7media
Italian MM-enduron toinen kilpailupäivä tarjosi draamaa turhankin paljon. Tulokset kuitenkin saatiin selville kun yksi maastokoe oli hylätty kokonaan.

Italian MM-enduron avauspäivänä voittotaistelu käytiin Josep Garcian ja Wil Ruprechtin välillä. Toinen kisapäivä jatkui samanlaisena. Ruprecht aloitti parhaiten, mutta Garcia kuittasi kärkeen toisen maastokokeen jälkeen. Ruprecht otti johtopaikan seuraavalla ja kun ensimmäinen kierros oli ajettu, johti Ruprecht kisaa reilun kahden sekunnin erolla. Toisella kierroksella Ruprecht onnistui kilpakumppaniaan paremmin ja puristi sekunnin sieltä ja toisen täältä johtaen 11 sekunnilla kun lähdettiin kolmannelle kierrokselle. Jonkin aikaa tilanne oli hyvin sekava, kun endurotestiltä ei meinannut tulla kilpailijoita pois lainkaan. Garcia oli kaatunut rajusti ja lopulta tuo maastokoe hylättiin kokonaan. Garcia sai kuitenkin jatkaa kisaa, vaikka ei käytännössä enää ajokuntoinen ollutkaan. Tämän jälkeen Ruprechtilla ei ollut vaikeuksia ajaa sarjan kolmanteen voittoonsa. Andrea Verona oli päivän kakkonen ja kolmanneksi ajoi Nathan Watson.

- Olen todella väsynyt. Tämä oli kovin GP pitkään aikaan. Keli oli kuuma ja testit pitkiä. Myös siirtymät olivat vaativia, eikä ollut lepoaikaa. Harmi, että Josep (Garcia) kaatui, minulla oli tiukka kisa hänen kanssaan, Ruprecht kertoi maalissa.

- Nyt oli parempi päivä kuin eilen. Löysin uusia linjoja, joiden avulla vauhti parani ja ero kärkeen oli pienempi, Verona totesi.

- Oli tosi hyvä päivä, vaikkakin pitkä, kuuma ja raskas. Aamusta asti ajo sujui hyvin. Oli hyvä fiilis ja pystyin puristamaan vähän kovempaa kuin eilen, Watson selvitti.

Uskomaton Pichon

Junioriluokassa ei todellakaan kannata mennä lyömään vetoa Zach Pichonin voiton puolesta, mikäli siis haluaa mahdolliselle vedolleen kunnon kertoimen. Ranskalainen etenee vääjäämättömästi voitosta voittoon ja tässä vaiheessa vaikuttaakin jo vahvasti siltä, että mestaruuden ainoa uhka on vain totaalinen epäonni. Nyt takana on jo kuusi perättäistä päivävoittoa ja ainoastaan Espanjan kisan avauspäivää huomioimatta vieläpä ylivoimaisilla eroilla. Luc Fargier ajoi toiseksi ja kolmannesta sijasta kisasivat loppuun asti Max Ahlin ja Roni Kytönen. Kytösen hyvä takaa-ajo ei aivan riittänyt, vaan Ahlin vei kolmossijan lopulta reilun sekunnin erolla. Kytösestä tuli takaa-ajaja aamun kolmannella maastokokeella, jossa tuhraantui puoli minuuttia ylimääräistä aikaa.

- Kaaduin ensimmäisellä extremetestillä sellaisessa pienessä kinkamassa ja pyörä jäi kiven päälle. Kun menin nostamaan sitä, niin se oli vähän jumissa ja siinä tuhraantui 30 sekuntia ylimääräistä aikaa. Yritin sitten ajaa kiinni koko ajan palkintokorokesijaa, mutta kun viimeinen endurotesti peruttiin, niin se ei ollut minun kannaltani paras homma. Olin sillä testillä saanut aikaisemmilla kierroksilla kavereita kiinni, ja luotto oli kova, että olisin onnistunut siinä uudestaan. Mielestäni pätkän peruminen myös meidän luokkamme osalta oli vähän hätiköityä, koska meidän luokastamme kukaan ei ollut vielä lähtenyt reitille . Siinä kun odoteltiin ajovuoroa niin kaatunut kuljettaja, Josep Garcia, ajoi vielä itse pyörällään pois sieltä, Kytönen harmitteli.

d

Roni Kytönen jäi niukasti podiumin ulkopuolelle. Kuva: Dario Agrati.

Hermanni Haljala paransi pykälällä eilisestä ja ajoi nyt maaliin sijalla 13. Peetu Juupaluoma onnistui puolestaan selkeästi eilistä paremmin ja oli 14. Näin tilille napsahtivat myös kauden ensimmäiset MM-pisteet.

haljala

Hermanni Haljalan lentoa Italiassa. Kuva: Henry Olenius.

Thibaultin ensimmäinen

Youth Enduro -luokassa Thibault Giraudon sai varmasti lohtua lauantaiselle keskeytykselleen ajamalla nyt voittoon, joka oli ranskalaiselle kauden ensimmäinen. Harry Edmondson otti jälleen kakkossijallaan hyvät MM-pisteet. Päivän kolmonen oli Kevin Cristino.

Samuli Puhakaisen eilinen kolmossija ei saanut jatkoa, vaan kisa jäi kesken jo aamun ensimmäisellä endurotestillä kun pyörä vaihdelaatikko oli Puhakaisen kanssa eri mieltä kisan jatkamisesta.

- En mielestäni osunut mihinkään. Kai se sitten vain sai minun saappaastani tarpeekseen. Sehän tässä eniten harmittaa, kun keskeytys tulee sellaisesta syystä, johon ei ole itse voinut mitenkään vaikuttaa, Puhakainen harmitteli.

Luokan parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Pyry Juupaluoma ajamalla sarjan parhaan kisansa. Eilinen sijoitus parani kahdella, eli Juupaluoma oli hienosti viides.

- Päivä lähti hyvin käyntiin ja etenkin crossitestillä ja supertestillä sain ajettua ihan hyviä aikoja. Endurotestillä jäin vähän, se oli niin pitkä pätkä. Extremet ovat olleet minulle vähän vaikeita, mutta tämän päivän extremeen olen ihan tyytyväinen. Yhden kerran kaaduin supertestillä, mutta muuten päivä sujui ilman virheitä. Ajo paranee koko ajan. Nyt pyörä on sellainen, mistä tykkään ja kaikki on ihan kohdallaan. Voin keskittyä vain pelkkään ajamiseen. Tästä on hyvä jatkaa, Juupaluoma iloitsi.

Pyry Juupaluoma

Pyry Juupaluoma onnistui tänään hienosti. Kuva: Henry Olenius.

Juho Ahokas ajoi tänään sijalle 18 ja Niko Puotsaari sijalle 21.

MM-sarja jatkuu jo ensi viikonloppuna, jolloin ajetaan Portugalin Souselasissa.