Draamaa Dakarilla

Ricky Brabec voitti päivän etapin Dakarilla.
Kuva
Honda
Reilussa johdossa Dakarilla ollut Nacho Cornejo joutui keskeyttämään kilpailun.

Dakar-ralli näytti nurjan puolen tänään Nacho Cornejolle. Honda-kuljettaja johti rallia tähän päivään lähdettäessä yli 11 minuutin erolla ja aloitti hyvin myös tämän päivän. Kohti ensimmäistä voittoa ajanut chileläinen kuitenkin kaatui kun päivän etappia oli ajettu 252 kilometriä. Kaatumisen jälkeen Cornejo jatkoi kilpailua, mutta hänen vauhtinsa hidastui. Erikoiskokeen maalissa Cornejo oli yhdeksäs, jääden 18 minuuttia kärkiajasta. Maalissa hän meni lääkärin tutkimuksiin ja sen tiimoilta joutui keskeyttämään kilpailun, vain kahta päivää ennen sen päättymistä. Tarkempaa tietoa loukkaantumisesta ei ole vielä, mutta kilpailun järjestäjät vahvistivat keskeytyksen.

Päivän nopein oli tänään viime vuoden voittaja Ricky Brabec. Brabecin tiimikaveri Joan Barreda oli kakkonen, jääden reilut kolme minuuttia voitosta. Hondan kolmoisvoiton etapilla varmisti Kevin Benavides, joka jäi reilut viisi minuuttia Brabecista.

Benavides nousi kokonaistuloksissa kärkeen 51 sekunnin erolla Brabeciin. Cornejo on tuloksissa kolmantena, 16 sekuntia Brabecin takana. Mutta todellakin chileläinen on epävirallisesti keskeyttänyt. Neljäs tuloksissa on KTM:n Sam Sunderland, joka jo yli 10 minuuttia kärkeä perässä.

Huomenna ajetaan kilpailun pisin erikoiskoe, joka on pituudeltaan 511 kilometriä. Kilpailun viimeinen etappi ajetaan perjantaina ja sillä on mittaa 255 kilometriä, joten huominen päivä tulee olemaan todella ratkaisevassa asemassa kisan voiton suhteen.

Alla kisan