Crossin syyskausi käyntiin Jämsässä - erävoittajien kuvat

Juuso Virtanen ajoi MX C/B-luokassa ryhmä A:n ensimmäisen erän voittoon. Juuso Virtanen ajoi MX C/B-luokassa ryhmä A:n ensimmäisen erän voittoon.
Tuukka Tamminen ajoi MX B-luokan ensimmäisen erän voittoon. Tuukka Tamminen ajoi MX B-luokan ensimmäisen erän voittoon.
Kimmo Sten oli puolestaan MX B-luokan toisen erän nopein. Kimmo Sten oli puolestaan MX B-luokan toisen erän nopein.

Lauantaina kilpaa ajettiin kolmessa kansallisessa luokassa, arvosarjoja jatketaan sunnuntaina MX2:n SM:n ja MXJ:n Suomen Cupin
merkeissä. Lauantain kisoissa katsojille oli tarjolla värikäs kattaus kilpailijoita, varsinkin MX125-luokassa.

Tämän kauden uutuusluokan, MX125:n päivän erissä Jukka Pirinen oli vailla todellista vastusta. Muutamia vuosia sitten aktiiviuransa päättäneen ex-suomenmestarin selän takana käytiinkin sitten mielenkiintoisia kamppailuja muiden vanhoja muistoja verestävien, nuorten tulevaisuudenlupausten ja endurokettujen kesken.

Ensimmäisessä erässä Lauri Salonen väänsi kakkospaikan itselleen kisattuaan tiukasti lähes juniori-ikäisten Tommi Metsolan ja Patrik Raittalan kanssa.Toisessa erässä Metsola puristi kakkoseksi ohi tiukan vastuksen tarjonneen Jukka Koljosen.

MXB:ssä avauserän ja päivän totaalin voittoon ajoi kotiradallaan kisannut Tuukka Tamminen. Toisen erän selkeästi voittanut Kimmo Sten joutui keskeyttämään ensimmäisessä erässä rengasrikon vuoksi.

Junioriluokista päivän ohjelmassa oli MXC/B, jossa kilpailtiin kahdessa eri ryhmässä. Juuso Virtanen oli ensimmäisen ryhmän avauserän ykkönen, kertaalleen kaatunut Juho Kaitanen ehti nousta kakkoseksi. Toisessa erässä Kaitanen johtikin sitten lähtömutkasta maaliin asti. Toisessa kisaryhmässä Niko Silmola voitti molemmat erät ennen Niklas Koukkua.

Teksti: Totti Raittila
Kuvat: Xracing

Tulossa lisää kuvia lauantain kilpailusta osoitteessa: www.motofoto.fi.

Kilpailun täydelliset tulokset:

http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=702276