Cairoli voittoon, MM-pistetilanne uskomattoman tasainen

Tony Cairoli ajoi voittoon tänään Trentinossa.
Kuva
Ray Archer
Tony Cairoli vei voiton tänään kotiyleisön edessä Trentinossa. MM-pistetilanteen osalta tilanne on todella tasainen ja kärkikolmikko on vain kolmen pisteen päässä toisistaan.

Tony Cairoli huudatti kotiyleisöä Italiassa ja nousi korkeimmalle korokkeelle päivän päätteeksi. MM-pistetilanne sen sijaan tasoittui melkoisesti, kun Jeffrey Herlings keskeytti ensimmäisen erän.

MXGP-luokan ensimmäisen erän ensimmäisessä kurvissa rytisi, mutta vain yhden kuljettajan osalta. Jeffrey Herlings kaatui nimittäin kurvissa ja siihen päättyi myös Herlingsin erä. Hollantilainen ei päässyt jatkamaan matkaansa, kun ilmeisesti hänen kaasukahvansa tai starttinappi vaurioitui tilanteessa. Tim Gajser ja Romain Febvre olivat hetkessä tilanteessa, jossa heidän piti ottaa kaikki hyöty irti Herlingsin keskeytyksestä ja niin kaksikko tekikin. Gajser siirtyi erän kärkeen ja Febvre nousi kakkoseksi parin kierroksen jälkeen. Erän puolessa välissä Febvre tavoitti Gajserin, mutta lähes kaatui ja jäi parin sekunnin päähän. Kawasaki-kuljettaja ajoi kuitenkin jälleen Gajserin kiinni ja onnistui nousemaan kärkeen, kun maaliin oli matkaa kolme kierrosta. Kaksikko vaihtelikin kärkipaikkaa tuosta eteenpäin aina ruutulipulle asti. Kun ruutulippu heilui, oli kärjessä Febvre, joka otti näin ollen arvokkaan erävoiton. Tony Cairoli oli erän kolmas, Jeremy Seewer neljäs ja Jorge Prado viides. Miro Sihvonen oli erän 24.

Toisen erän startti meni Cairolin nimiin, mestarisuosikeista Herlingsin oli kuudentena, Gajser yhdeksäntenä ja Febvre sijalla 12. Erän alun aikana Herlings nousi jo neljänneksi, mutta hän kaatui hitaassa kurvissa ja menetti yhden sijan Gajserille. Samaan aikaa Febvre nousi Herlingsin perään. Kun erä oli puolessa välissä, johti Cairoli kisaa neljän sekunnin erolla Jeremy Seeweriin. Glenn Coldenhoff oli kolmantena neljä sekuntia Seewerin perässä. Gajser oli puolestaan kaksi sekuntia Coldenhoffin perässä ja kaksikko Herlings/Febvre jo viisi sekuntia Gajserista. Tilanne näytti vakiintuneen, kunnes Gajser ohitti kolme kierrosta ennen maalia Coldenhoffin ja ajoi samalla myös Seewerin kiinni. Coldenhoff putosi heti Gajserin vauhdista ja sai peräänsä Herlingsin ja Febvren. Hetken kuluttua Coldenhoff saikin tehdä tilaa takaa tulleelle kaksikolle. Cairoli ajoi ruutulipulle ensimmäisenä, parin sekunnin erolla Seeweriin. Gajser tuli kolmantena maaliin, perässään Herlings ja Febvre. Sihvonen oli toisessa erässä 25.

MM-pistetilanne on tällä hetkellä uskomattoman tiukka. Herlings johtaa MM-sarjaa pisteen erolla Febvreen. Gajser on kolmantena, vain kaksi pistettä Febvren takana.

MX2-luokassa Rene Hofer oli päivän totaalin voittaja, ennen Jago Geertsiä ja Ruben Fernandezia. MM-pisteissä toisena ollut Tom Vialle kaatui toisessa erässä ja keskeytti satutettuaan kätensä. Maxime Renaux johtaa sarjaa 87 pisteen erolla Geertsiin.

Kauden kolmanneksi viimeinen MM-kilpailu ajetaan Trentinossa sunnuntaina.