Benavides vuorostaan Dakarin kärkeen

Kevin Benavides nousi Dakarin johtoon.
Kuva
Rally Zone
Kevin Benavides oli tänään Dakarilla nopein kuljettaja, vaikka kaatui erikoiskokeen lopussa rajusti.

Dakarin viidennellä etapilla ajettiin 456 kilometrin mittainen erikoiskoe. Erikoiskokeen alku oli navigoinnin osalta haastavaa ja monet kuljettajat menettivät useita minuutteja eksyttyään. Hondan Kevin Benavides hallitsi tänään myös navigoinnin hyvin ja kaasutteli minuutin turvin etapin voittoon, ennen tiimikaveriaan Nacho Cornejoa. Erikoiskokeen alussa eksynyt KTM:n Toby Price kiri lopussa kovaa ja jäi vain reilun minuutin Benavidekselle, ollen päivän kolmas. Endurosta tuttu Shercon Lorenzo Santolino ajoi kisan parhaan etappinsa tähän asti ja oli neljäs, ennen KTM:n Sam Sunderlandia. Eilisen etapin voittanut Joan Barreda eksyi monen muun tavoin alussa ja oli maalissa 17. jääden yli 19 minuuttia pohja-ajalle. Viime vuoden voittaja Ricky Brabec menetti myös alkuosalla paljon aikaa, mutta kiri eroa kiinni ja oli maalissa 12. Hän jäi pohja-ajalle reilut 14 minuuttia.

Benavides nousi myös kisan kärkeen, mutta vain kahden ja puolen minuutin erolla Husqvarnan yksityiskuljettaja Xavier De Soultraitiin, joka johti kisaa eilisen jälkeen. Cornejoa on kisan kolmantena, ennen Pricea ja Sunderlandia. Viiden etapin jälkeen kilpailu on kuitenkin todella tasainen, sillä kymmenen kärki mahtuu 15 minuutin sisään.

Alla kokonaistilanne tällä hetkellä.