Antti Pyrhönen motocrossin MM-sarjan neljäs
Kun Ranskan Lacapelle Marivalissa ajetussa kauden päätöskisassa Pyrhönen sijoittui ensimmäisessä erässä neljänneksi, edellään MM-mitalikolmikko Sveitsin Julien Bill, Ranskan Milko Potisek ja Tshekki Martin Michek, se tiesi sitä, että 32-vuotiaan hyvinkääläisen tämän kauden sijoitus loppupisteissä on neljäs. Päätöskisan toisessa erässä Pyrhönen ajoi kolmanneksi ja niin Pyrhösen askeleet veivät päätösosakilpailun yhteistulosten perusteella palkintopallille.
Luokan maailmanmestaruuden nappasi urallaan ensimmäistä kertaa Julien Bill, joka on hallinnut luokkaa lähes suvereenisesti. Päätöskisassa Bill voitti mestarin arvoisesti molemmat erät.
Potisek otti hopeaa ja Michek pronssia.
Pyrhönen lähti kauteen mitali mielessä. Paluu MM-sarjaan vakavan loukkaantumisen ja yli vuoden ajotauon jälkeen verottivat varsinkin alkukaudesta sen verran hyvinkääläisen menoa, että neljäs sija oli se mihin vuoden 2009 MM-pronssimitalistilla rahkeet nyt riittivät. Pyrhösen tunnelmat MM-kauden päättyessä ovat hieman kaksijakoiset.
- Mitali oli tavoitteenani ja sitä lähdin vielä täällä viimeisessäkin osakilpailussa tavoittelemaan, vaikka hieman mahdottomalta se tuntuikin. Neljäs sija jäi käteen. Tietysti se hieman harmittaa, mutta toisaalta paluu näinkin korkealle vakavan loukkaantumisen jälkeen on kovan luokan juttu ainakin itselleni. Paluu MM-sarjaan ei ollut missään nimessä helppo.
Päätöskisa sujui Pyrhöseltä hyvin. Erät olivat tiukkaa taistelua.
- Ensimmäisessä erässä meillä oli tiukkaa kisaa Michekin kanssa. Olin jo välillä kolmantena, mutta kaveri pääsi kuittaamaan takaisin ohi. Välillä vähän kolistelimme pyöriäkin yhteen, mutta molemmat pysyivät pystyssä. Michek oli lopulta hieman nopeampi ja oli erässä kolmas. Toisessa erässä oli lähellä etten joutunut mukaan kovaan starttikolariin ja jäin siinä kärjestä aika paljon, mutta nousin lopulta kolmanneksi ja se toi hieman lohtua kauden päätökseen, kertoi Pyrhönen.
Pyrhöstä sapettaa kauden supistuminen kahdeksaan MM-osakilpailuun.
- Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä piti olla jäljellä vielä kaksi MM-osakilpailua tämän Ranskan MM-kisan jälkeen, mutta edellisessä Slovenian MM-kisassa sarjan organisaattori ilmoitti, että Sveitsin ja Espanjan kisat ovat peruttu. Harmittava juttu, sillä minä ainakin olisin halunnut ajaa kaikki loputkin. Kisojen perumisen syyt jäivät hieman hämärän peittoon, manaa Pyrhönen.
MX3-luokan MM-sarjassa ajoivat valikoituja osakilpailuja Marko Kovalainen ja Riku Rouhiainen. Kovalainen sijoittui loppupisteissä kymmenenneksi ja Rouhiainen sijalle 14.
Pyrhösen kausi jatkuu kotimaan SM-kisoilla ja syyskuun 18. ajettavalla maajoukkueiden MM-kisalla.
Teksti: Tapio Vuori
Kuva: Xracing
Motocrossin MX3-luokan MM-sarjan osakilpailu 8/8
Ranska, Lacapelle Marival:
I-erä: 1. Julien Bill, Sveitsi, Honda, 2. Milko Potisek, Ranska, Honda, 3. Martin Michek, Tshekki, KTM, 4. Antti Pyrhönen, Suomi, Honda, 5. Michael Staufer, Itävalta, KTM, …14. Marko Kovalainen, Suomi, Yamaha.
II-erä: 1. J.Bill, 2. M.Michek, 3. A.Pyrhönen, 4. Gregory Wicht, Sveitsi, Honda, 5. Brice Bonnemoy, Ranska, Yamaha. ..11. M.Kovalainen.
MM-loppupisteet (epäviralliset): 1. J.Bill 359pist., 2. M.Potisek 297p., 3. M.Michek 287p. 4.A.Pyrhönen 255p. … 10. M.Kovalainen 82p. …14. Riku Rouhiainen, Suomi, Yamaha 53p.