Antti Pyrhönen haastajana kotikisaan

Hän on nyt haastajana, kun niin monesti aiemmin tilanne on ollut päinvastoin. - Mukavat fiilikset lähteä kotikisaan. Lähden kisaan haastajana, sillä en ajanut viime kaudella yhtään kisaa. Nyt haluan haastaa koko kotimaan kerman. Katsotaan miten äijän käy, naurahtaa hyväntuulinen Pyrhönen.

Edellisen kerran kun Pyrhönen ajoi supercrossin SM-sarjan kaudella 2009 hän voitti Suomen mestaruuden. Vantaan Harri Kullas oli silloin hopealla. Viime kaudella Kullas juhli luokan mestaruutta. Moni veikkaa nytkin kisasta samaisen kaksikon välistä
taistelua. - Harri (Kullas) on varmasti kova. Näin keväällä Harrin ajavan Belgiassa useamman kerran, kun olimme samaan aikaan harjoittelemassa. Hänellä on todella hyvä kyyti päällä, kehuu Pyrhönen kilpakumppaniaan.

Pyrhösen lisäksi myös kaksi muuta hyvinkääläistä ovat valmiita sekoittamaan pakkaa. Atte Jousi on nuori ja nälkäinen, ja hän janoaa palkintopallille kotiradallaan. Marko Kovalainen on puolestaan kokenut konkari, mutta taitaa supercrossin edelleen
erinomaisesti. Mielenkiintoinen nimi on myös Helsingin Ludde Söderberg, joka on ajanut tällä kaudella MX2-luokan MM-sarjaa Kimi Räikkösen omistamassa Iceone Racing tiimissä. Söderberg on päässyt kevään aikana ajamaan paljon ja hän avasi jo MM-pistetilinsäkin pari viikkoa sitten Hollannissa. Moni tulee seuraamaan Räikkösen tiimin edesottamuksia silmä kovana. Tiimin toisena kuljettajana normaalisti ajava Toni Eriksson potee loukkaantunutta jalkaansa ja hänen tilallaan tiimissä ajaa
Siilinjärven Santtu Tiainen. Yksi kuuma nimi on myös Orimattilan nuori lupaus Niko Koskela.

Kaikkiaan Hyvinkään SM-supercross-luokkaan on ilmoittautunut 58 kuljettajaa. Kilpailun juoni on sellainen, että päivä alkaa karsinta aika-ajolla, jonka jälkeen ovat alkuerät ja last chance-erät, ja päivän kruunaa finaali, jonne pääsee päivän 20
nopeinta kuskia. Supercross on luonteeltaan todella sähäkkä ja tapahtumarikas tapahtuma. Lyhyet erät, lyhennetyllä radalla tekevät kisasta mielenkiintoisen.

SM-supercrossin lisäksi lauantaina ajavat Suomen Cupin pisteistä MXJ, eli junioreiden nuoret kuskit. Kisat jatkuvat sunnuntaina, jolloin mukana ovat C/A 85ksm:n luokan nuoret kuskit, jotka ajavat Suomen Cupin pisteistä, sekä MX 125ksm:n ja MXB-luokka. MX 125-luokka on ”uus-wanha” luokka, jossa kisataan kaksitahtisilla 125cc pyörillä ja siellä nähdään sekä nuoria, että ex-huippukuskeja, kuten muun muassa Hyvinkään MK:n ex-Suomen mestari Jukka Pirinen, joka palaa starttipuomin taakse parin vuoden tauon jälkeen harrastusmielessä.

Koko viikonlopun motocross-karkeloihin on ilmoittautunut huikeat 300 kuskia. Lauantaina ensimmäinen karsintaerä starttaa klo 12.35.
Sunnuntaina starttipuomi kaatuu Äitienpäivän kunniaksi ensimmäisen kerran klo 12.

Teksti: Tapio Vuori
Kuva: Pyrhösen tiedotus