Amerikan ulkosarjan kalenteri julkaistu

Amerikan motocross-sarja käynnistyy toukokuun lopussa.
Kuva
Simon Cudby
MX Sports Pro Racing on julkaissut normaalia myöhemmin käynnistyvän Amerikan motocross-sarjan kalenterin.

Amerikan motocross-sarjan promoottori julkaisi ensi kesän kisakalenterin ja siinä pyritään ainakin kilpailujen pitopaikkojen suhteen palaamaan normaaliin tilanteeseen. Kalenterissa on lähes kaikki Amerikan legendaariset radat, joista monessa ei ajettu viime kesänä koronavirusepidemian vuoksi. Poikkeuksellista on sen sijaan on se, että sarja käynnistyy normaalia myöhempää ja samalla päättyy myös normaalia myöhemmin. Näin ollen tiimit saavat pienen tauon supercross-sarjan päättymisen jälkeen, jolloin he pystyvät rauhassa valmistautumaan ulkosarjaan. Kauden viimeinen kilpailu ajetaan syyskuun 11. päivä, joka on kaksi viikkoa ennen Motocross of Nations -kilpailua. Näin ollen USA:n joukkueen kolmelle kuljettaja ei tule aiempaan tyyliin kuukauden taukoa ennen joukkuekilpailua, vaan he pääsevät kisaan tuoreeltaan oman sarjan päättymisen jälkeen.

Nähtäväksi jää, miten koronavirusepidemia tulee muokkaamaan kalenteria kesän lähestyessä. Tällä hetkellä tarkoituksena on, että jokaisessa kilpailussa olisi yleisöä ja se asia onkin monelle kisajärjestäjälle elinehto, jotta kilpailun voi järjestää.

Alla kisakalenteri.

Kalntreri