Ajetaanko Päitsi?

Myös 2014 ajettiin erittäin vähäluminen Päitsi.
Kuva
Jani Hovi
Tallihuhujen mukaan Päitsiä oltaisiin jopa peruuttamassa tai lyhentämässä yksipäiväiseksi. Me soitimme kilpailunjohtaja Sauli Nordlingille ja kysyimme asiasta.

Heikon talven johdosta jo kolme endurokilpailua on jouduttu perumaan ja sen takia moni on miettinyt myös Päitsin kohtaloa. Monissa talleissa on huhuttu asian tiimoilta ja hurjimmissa huhuissa kisaa oltaisiin jo peruuttamassa. Mutta näin ei todellakaan ole.

- Tietysti Päitsi ajetaan, se on täysin selvää, kilpailunjohtaja Sauli Nordling lataa.

Tällä hetkellä Päitsin reittikartassa on 27 eri maastokoetta ja etenkin lauantain osalta tilanne näyttää hyvältä.

- Lauantain pätkät ovat sääolosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa, eikä niillä tule olemaan mitään ongelmia. Muutamat pätkät on laitettu toistaiseksi ajokieltoon, etteivät ne kulu ennen kisaa. Sunnuntaina joudumme sitten tekemään varmasti pätkiin muutoksia ja lyhentämään niitä. Esimerkiksi jo nyt on päätetty, että Latostenmaan pätkällä ei ajeta lainkaan perinteistä linjanpohjaa, koska se on sen verran pehmeä. Pätkälle saadaan kyllä mukavasti mittaa muutenkin. Sitten esimerkiksi Annivaaran pätkällä olemme saaneet luvan ajaa osin kävelyteitä pitkin, jolloin pystymme kiertämään pahemmat paikat.

- Tietysti me toivomme pakkasia, jotta pohjat jäätyisivät kunnolla. Mutta mitään kisan peruuntumisuhkaa ei ole, eikä myöskään uhkaa sille, että kisa ajettaisiin yksipäiväisenä. Kummastakaan asiasta ei ole edes keskusteltu kisaorganisaation parissa, Nordling päättää.