9 kuljettajaa MM-avauksessa

Supermoton MM-sarja vaikuttaa elävän lievästikin sanottuna melkoista murrosaikaa. Tämän kauden MM-kalenterissa on seitsemän kilpailua, mutta sarjan jo käynnistyttyä, kolmelta kilpailulta puuttuu yhä järjestäjä. Espanjassa ajetun avauskilpailun jälkeen sarja jatkuu toukokuun alussa Espanjan toisella osakilpailulla. Kaksi muuta jo nimettyä kilpailua ajetaan puolestaan molemmat Italiassa.

Huolestuttavalta vaikuttaa myös sarjaan osallistuvien kuljettajien määrä. Espanjan avauskilpailussa nähtiin vain yhdeksän kuljettajaa, joka on MM-sarjan arvon omaavalle sarjalla varsin vaatimaton määrä. MM-sarjan yhteydessä ajettavassa EM-luokassa mukana nähtiin sentään 17 kuljettajaa.

Avauskilpailun voittoon ajoi odotetusti Ranskan Thomas Chareyre, ennen Saksan Marc Reiner Schmidtia ja Itävallan Lukas Hollbacheria. Suomen Asseri Kingelin ajoi avauslähdössä neljänneksi, mutta joutui keskeyttämään toisen lähdön kaaduttuaan seitsemännellä kierroksella. Kun Ivan Romero ei startannut toiseen lähtöön, oli Kingelin keskeytyksestä huolimatta lähdön kahdeksas ja sai myös sijoituksen mukaiset MM-pisteet. Näin ollen Kingelin on avauskilpailun jälkeen MM-sarjassa viidentenä.

EM-luokan voittoon ajoi Tsekin Petr Vorlicek. Suomea luokassa edustaa Aaro Harvia, joka oli päivän yhteispisteissä 13.

Xracing