7 suomalaista Espanjassa
Enduron MM-sarjan kauden toinen MM-viikonloppu kaasutellaan parin päivän päästä Espanjan Puerto Lumbrerasissa. Kuljettajat saavat vastaansa 49 kilometriä pitkän reitin, jossa on perinteisesti kolme maastokoetta. Historialliseksi tämän kisaviikonlopun suomalaisten kannalta tekee se, että kuljettajamme johtavat kaikkia neljää MM-luokkaa ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen. Espanjassa käynnistyy myös naisten MM-sarja, jossa nähdään viime vuoden tapaan suomalaisväriä.
Suomalaiset kärkiniminä
EnduroGP-luokan MM-sarjan kärjessä Espanjaan lähtee Antti Hellsten. Hellsten ajaa kilpailussa Mathias Bellinon tilalla Husqvarnan tehdastiimissä, ranskalaisen loukkaannuttua Päitsin harjoituksissa. Jaetulla toisella sijalla sarjassa ovat Matthew Phillips, Steve Holcombe ja Marko Tarkkala. Kolmikko on 12 pistettä Hellstenin takana, mutta heistä Tarkkalaa ei tulla näkemään Espanjassa.
Enduro2-luokassa Eero Remes jatkaa kautta täysillä sarjapisteillä kärjessä. Kahdeksan pisteen päässä kakkosena on on Henric Stigell ja neljä pistettä Stigellin takana hiillostaa kotikilpailuunsa lähtevä Josep Garcia. Remeksen ja Stigellin lisäksi luokassa ei nähdä muita suomalaisia Espanjassa.
EnduroJ-luokassa Eemil Pohjola starttaa Espanjan kilpailuun Hellstenin ja Remeksen tavoin täysillä sarjapisteillä. Kuusi pistettä Pohjolan takana on Davide Soreca ja hänestä neljän pisteen päässä on puolestaan Henry Olenius, joka nähdään myös Espanjassa mukana. Pohjolan ja Oleniuksen lisäksi suomalaisista Espanjassa ajaa myös MM-sarjassa kuudentena olevan Antti Hänninen.
EnduroY-luokan MM-kärki on tällä hetkellä suomalaisten miehittämä. Luokkaa johtavaa Hermanni Haljalaa ei kuitenkaan nähdä Espanjassa ja Haljalan tavoin sarjan kolmantena oleva Antti Ahtila kaasuttelee samaan aikaan Panssari CC:ssä. Sarjan kakkosena Päitsin jälkeen oleva Hugo Svärd on puolestaan Espanjassa mukana ja hänellä onkin hyvät mahdollisuudet ottaa sarjan kärkipaikka haltuunsa kilpailun jälkeen.
Naisten luokassa Sanna Kärkkäinen aloittaa muiden tavoin mitalijahdin Espanjasta. Kärkkäinen saa vastaansa seitsemän muuta naisten enduron huippua, jotka tavoittelevat Laia Sanzin, Jane Danielsin ja Maria Franken johdolla mestaruutta.
Yhteensä MM-luokkiin on ilmoittautunut 83 kuljettajaa.
Xracing