100 000 euron matka Meksikoon

Suomelta Sixillä nähdään maajoukkueet molemmissa luokissa. Trophy-joukkueessa ajavat Juha Salminen, Marko Tarkkala, Eero Remes, Valtteri Salonen, Jari Mattila ja Oskari Kantonen. Kaikilta heiltä löytyy kokemusta MM-sarjasta tältä kaudelta ja myös aiempien vuosien Sixeiltä. Nuorten joukkueessa puolestaan ajavat Euroopanmestari Roni Nikander, Antti Hellsten, Lauri Pohjonen ja Lauri Salonen. Myös nuorilta löytyy kokemusta aiemmista Six Days enduroista.

Tavoitteet molempien joukkueiden osalta on lyöty lukkoon viime lauantaina joukkueiden ja valmennuksen kesken.- Kokemusta ja vauhtia joukkueesta löytyy ja kirkkainta mitalia lähdetään ehdottomasti hakemaan molempien joukkueiden osalta. Toivottavasti kaikki joukkueen jäsenet pystyvät ajamaan kauden parhaan kisan. Ranska lähtee varmasti suurimpana suosikkina kilpailuun, mutta kun edessä on kuuden päivän kilpailu, voi mitä tahansa tapahtua, joukkueen valmennuspäällikkö Tomi Konttinen kertoi.

- Saimme kasaan hyvän joukkueen, ainoastaan Mika Ahola ja Matti Seistola joutuivat jäämään joukkueesta pois, mutta muuten kaikki kärkikuljettajat ovat mukana.

Cokista ja leffoja

Joukkue suuntaa maanantaina aamuna matkansa Amsterdamin kautta kohti Mexico Cityä ja sieltä bussikuljetuksella kisapaikalle. Edessä on siis pitkä ja raskas lentomatka. - Lentomatka on ainoa asia mikä koko reissussa harmitta, naureskeli nuorten MM-sarjassa hienoja otteita esittänyt Hellsten. - Annetaan Antille cokista ja leffoja, niin kyllä matka taittuu, Juha Salminen kuittasi Hellstenin ongelmaan.

Perillä joukkue on paikallista aikaa maanantai-iltana. - Tuon jälkeen alkaa valmistautuminen kisaan. Puramme kontit, joilla pyörät tulevat ja kuskit pääsevät kävelemään pätkiä. Lisäksi edessä on pyörien testaamista, jotta oikeat säädöt pyöriin löytyvät. Katsastus on jo torstaina, joten pyörät täytyy saada myös nopealla aikataululla valmiiksi, Konttinen kertoi kisaa edeltävän viikon ohjelmasta.

Valmistautumista korkeaan ilmanalaan

Korkea ilmanala aiheuttaa hieman muutoksia pyörien säätöihin. - Viimeksi meidän tiimillä ei ollut mitään ongelmia pyörien säätöjen kanssa, mutta taas toisilla tiimeillä oli ohjelmaa niiden kanssa. Riippuu siitä, kuinka korkealla kisapaikka on. Kyllä ne kuitenkin yhden päivän aikana saa kohdalleen säädettyä, kertoi joukkueen konkari Salminen.

Myös kuljettajat on saatava säätöihin korkeassa ilmanalassa. - Alkuun täytyy ottaa rauhassa. Ensimmäisen vuorokauden aikana on suuri riski tulla kipeäksi, esimerkiksi urheilemalla liikaa. Pikkuhiljaa tulee lisätä liikuntaa ja pätkien kävely on siihen sopivaa touhua. Siihen lisätään kuskien toiveiden mukaan lihashuoltoa ja lisäksi yhteiset venyttelyhetket kuuluvat jokapäiväiseen toimintaan, valmennuspäällikkönä toimiva Konttinen ohjeisti.

Isolla ryhmällä matkaan

Suomen joukkue matkaa Meksikoon 10 kuskin voimin, lisäksi jokaisella kuljettajalla on lisäksi on oma mekaanikko mukana. Heidän lisäksi Suomen joukkueen vahvuuteen kuuluu 10 – 15 henkilö, jotka koostuvat mm. fysioterapeutista, kokista ja huoltohenkilöistä. Kokonaisuudessa ryhmän vahvuus on noin 35 henkilöä. Kustannukset pitkällä olevasti kisasta ovat tietysti kovat. - Budjettimme kisaan on noin 100 000 euroa. Meillä on vahva tukiryhmä, joka on kerännyt joukkueelle rahaa pitkin kautta. Rahaa on kerätty kisojen ja erilaisten leirien avulla, Konttinen täsmensi.

Maajoukkueiden lisäksi kisassa nähdään Suomelta myös kaksi kerhojoukkuetta. Joukkueissa ajavat Reijo Karppinen, Jukka Pylväs, Seppo Suominen, Esa Reijo ja Tomi Paavola.

Six Days ajetaan 1.-6.11. Meksikon Moreliassa.

Jani Hovi / Xracing