Motocross

Indrek Mägi ja Simo Koskinen lähtevät metsästämään menestystä KRT Kawasaki -tiimissä.
Jere Haavisto saa kovan haastajan kauden ensimmäiseen SM-kilpailuun, kun Jörgen-Matthias Talviku saapuu kisaan mukaan.
Tänäkin vuonna Tampere Supercrossin SX2-luokkaan pääsee mukaan SX2 Challenge -kisan perusteella.
Motocrossin nuorten EM-karsintasarja saatiin käyntiin viikonloppuna suomalaisten lohkon osalta.
Motocrossin SM-avauksessa kisan pääluokat tulevat ajamaan omissa kisaerissään, kuljettajamäärästä johtuen.
Melissa Mäntylä ja Hanna Mertsalmi kisasivat viikonloppuna Puolassa, jossa vesisade väritti viikonloppua.
Emil Weckman ajoi viikonlopun viimeisessä erässä kuudenneksi, Jere Haaviston oltua sunnuntain ensimmäisessä erässä puolestaan seitsemäs.
Hyvinkään Moottorikerho järjestää ensi viikolla matalan kynnyksen maksuttoman koeajopäivän junioreille.
Saksan kovatasoinen ADAC-sarja jatkuu viikonloppuna ja radalla nähdään myös suomalaisväriä.
Aikataulu, henkilökuntapula, ratatuomarit kännykät kädessä, lippujen huomiotta jättäminen ja hieno kisa. Siinä ainekset Hyvinkään huomioihin.