Motocross

Harri Kullas nappasi tänään yhden MM-pisteen Loketista. Junioreiden EM-finaalissa Eeka Laaksonen oli paras suomalainen kuljettaja.
Aaro Menna, Sampo Rainio ja Jere Haavisto ajoivat voittoihin SML AMOQ SM-motocrossissa Orimattilassa. Kukaan heistä ei kuitenkaan voittanut molempia ajamiaan eriä.
Melissa Mäntylä ja Jasper Köiv voittivat luokkiensa SM-osakilpailut lauantaina Orimattilassa.
Nuorten EM-finaali käynnistyi tänään Loketissa. Valitettavasti suomalaisten osalta päivä ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla.
Täältä voit katsoa suorana lähetyksenä motocrossin SM-sarjan Orimattilan osakilpailun sunnuntaipäivän.
Viime vuoden MX1-luokan Suomen mestarin Indrek Mägin piti ajaa viikonloppuna Orimattilan SM-motocrossissa, mutta valitettavasti miestä ei kisassa nähdä.
Emil Silander tekee paluun kisaradoille sunnuntaina Orimattilassa. Miehen katse on kuitenkin tiukasti jo Hyvinkäällä.
Matias Vesterinen jätti motocrossin edellisen SM-osakilpailun väliin sairastelun takia, mutta hallitseva Suomen mestari nähdään jälleen viivalla Orimattilassa sunnuntaina. Varusmiespalveluksessa tuore viikko on tuonut brittiväriä harjoituksiin.
Viikonloppuna Loketissa nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen kisaviikonloppu, kun juniorien EM-finaalissa ajaa kolme suomalaista kuljettajaa. Samaan aikaan myös Harri Kullas nähdään pitkästä aikaa MM-puomin takana.
Motocrossin MM-pisteistä ajetaan elokuun puolessa välissä Hyvinkäällä. Tässä tapahtuman aluekartta.