Motocross

Huomenna Latviassa taistellaan motocrossin EM-pisteistä ja radalla nähdään myös kolme suomalaista kuljettajaa.
Ajosilmä, vaaralliset katselupaikat, Mägin varmuus, Haaviston epäonni ja paljon muuta. Tässä ovat Orimattilan massiiviset huomiot.
MX-liiga suuntaa kauden pohjoisimmalle paikkakunnalle, kun viides osakilpailu järjestetään Torniossa viikonloppuna. Isäntäseuran Miika Lammi on moottorikelkkailun snowcrossin Suomen mestari ja nyt vahva ehdokas voittamaan kaksipyöräisellä kotikilpailunsa.
Matias Vesterinen aloittaa vihdoin Euroopan mestaruussarjakautensa tulevana viikonloppuna. Vesterisen piti olla mukana jo EM-avauksessa kesäkuussa, mutta vasta nyt ruokolahtelainen tuntee vauhtinsa riittävän kovaksi.
Tässä motocrossin soololuokkien epäviralliset SM-pisteet Orimattilan jälkeen.
Iloisia ja pettyneitä tunnelmia Orimattilan SM-motocrossin jälkeen.
Orimattilan SM-crossissa olivat pääosin samat nimet kärjessä kuin ensimmäisissä erissäkin.
Motocrossin kauden neljäs SM-osakilpailu toi kilpailijat Orimattilaan Ollosten radalle. Rataa jouduttiin yöllisten sateiden jälkeen muokkaamaan melkoisesti. Myös aika-ajoja sävytti melkoinen rankkasade, mutta ajamaan joka tapauksessa päästiin.
Orimattilassa ajettua motocrossin SM-viikonloppua varjostivat viime päivien kovat sateet, mutta Orimattilan moottorikerhon ratahenkilöstö oli paiskinut kovasti töitä radan eteen.
Honda päivittää CRF250R- motocrossmallin kaudelle 2022. Pyörä on lähes kokonaan uusi, lainaten merkittäviä osakokonaisuuksia tälle kaudelle uudistuneelta CRF450R isoveljeltään.