Motocross

Vantaalla on tarjolla perheille mahtava viikonloppu motocrossin parissa, sillä kilpailujen lisäksi on luvassa myös muuta ohjelmaa.
Valitettavasti Eliel Lehtistä ei nähdä tulevana viikonloppuna Vantaalla, jossa ajetaan nuorten MM-motocross.
Tältä näyttävät motocrossin pistetilanteet Alavuden SM-viikonlopun jälkeen, ennen kauden päätöstä.
Tom Vialle loisti tänään kotikilpailussaan ja kun samaan aikaan Jago Geerts sortui jälleen virheisiin, on MX2-luokan MM-tilanne todella tasainen kauden toiseksi viimeisen MM-kilpailun jälkeen.
Aaro Menna varmisti MX125-luokan Suomen mestaruuden SML AMOQ SM- motocrossin toiseksi viimeisessä osakilpailussa Alavudella.
Melissa Mäntylä ajoi MXD-luokan voittoon Alavudella, vaikka kokikin kauden ensimmäisen erätappionsa. Eemil Pesonen oli puolestaan nopein MXC/A-luokassa.
Tässä Alavuden SM-motocrossin aikataulut.
Emil Weckman tekee paluun MM-sarjaan, kun kauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu ajetaan viikonloppuna.
SML AMOQ SM-Motocross -sarja lähestyy loppuaan. Sarjan toiseksi viimeisenä kisaviikonloppuna ajetaan Alavudella, Murronnevan upealla ”vuoristoradalla”.
Elokuun motocross -huuma huipentuu, kun 187 nuorta urheilijaa 27:stä maasta ja neljältä mantereelta saapuvat Vauhtikeskukseen Vantaalle. Nuorten MM-motocross ajetaan 27.-28.8.