Herlingsillä onnistunut leikkaus

Herlingsin lonkka lähti sijoilta karsintaerässä sattuneessa kaatumisessa. Saatuaan ensihoitoa radalla, Herlings kuljetettiin ambulanssilla läheiseen sairaalaan Karlovy Varyssa. Sairaalassa lääkärit laittoivat sijoiltaan lähteneen lonkan takaisin paikalleen. Sunnuntaina Herlings kuljetettiin lääkärilennolla Belgiaan, jossa motocrossvammoihin erikoistunut lääkäri Toon Claes otti hänet hoitoonsa. Kävi ilmi, että Herlingsin lonkassa oli pieni irtonainen luun pala tilanteen seurauksena ja niinpä lonkkaan erikoistunut ortopedi Filiep Bataille soitettiin suorittamaan Herlingsille leikkaus.

- Olemme kaikki pettyneitä siitä, ettemme saa tilaisuutta nähdä Jeffreyta enää radalla tällä kaudella. Nyt hänen ainoa tehtävänsä on keskittyä toipumiseen ja vasta, kun hän on täydellisessä kunnossa, minkä lääkärit vahvistava, pääsee hän aloittamaan valmistautumisen kauteen 2016. Kuten muidenkin kuljettajien kohdalla, Jeffreyn terveys ja hyvinvointi on tärkein asia. Hänellä on henkistä voimaa näiden asioiden ylitse pääsemiseen ja nyt hänen täytyy käyttää sitä voimaa, jotta hän paranee jälleen, KTM:n Pit Beirer kertoi.

Xracing
Lähde: KTM tiedotus