West Cross Weekend täyttää 20 vuotta
Vuonna 1994 syttyi Vakka-Suomen ja Rauman Moottorikerhojen kesken ajatus yhdessä järjestettävästä, kahdella radalla ajettavasta ja kaksipäiväisestä motocrosskilpailusta. Ajankohdaksi kaavailtiin aikaista kevättä, jolloin länsiranikolla voisi jo ajaa ilman nastarenkaita, vaikka muualla Suomessa olisi vielä lumipeite. Kilpailun suunnittelu ja valmistelu alkoi toden teolla syksyllä 1994 ja uusi kilpailutapahtuma sai nimekseen ”West Cross Weekend”.
Ensimmäinen kisa ajettiin seuraavana keväänä, 22-23.4.1995 ja siihen osallistui useampia kilpailuluokkia. Luokista kovatasoisin oli avoin A-luokka, jonka huippukuskit olivat tyytyväisiä kilpailukauden rankkaan, kaksipäiväiseen avaukseen.
Jatkoa seuraa
Tuon ensimmäisen kerran jälkeen West Cross Weekend on järjestetty joka kevät siten, että nyt vuonna 2014 ajettava kilpailu on 20. perättäinen.
Kilpailun ajankohta on aina ollut kevään kynnyksellä huhtikuun loppupuolella. Lähes poikkeuksetta West Cross Weekend on ollut Suomen ulkoratojen kauden avauskilpailu. Kauden ensimmäinen kisa on aina mielenkiintoinen, mutta järjestäjälle ajankohta on riskialtis sään puolesta. Usein on saatu ajaa kauniin kevätauringon paistaessa, jolloin naaman punotus on ollut ainoa ongelma, mutta toisenlaistakin keliä on nähty. Joskus on vielä vähän ennen kisaa ollut lumi maassa ja pahimmillaan kilpailunjohtaja on harkinnut kisan keskeyttämistä sakean lumipyryn vuoksi. Aina on kuitenkin onnistuttu erät ajamaan…..ja ilman nastarenkaita!
Kilpailuluokat ovat vaihdelleet eri vuosina. Mukana on ollut vaihtelevasti aloittelevia junioreita, nälkäisiä nuoria, kokeneita veteraaneja, naispuolisia crossareita jne…, kaikkia muita, paitsi sivuvaunuja. Kantavana ajatuksena on kuitenkin ollut, että avoin A-luokka on aina mukana. Niinpä West Cross Wekeend:iin ovat ainakin kertaalleen osallistuneet lähes kaikki Suomen huippukuskit.
Rauman Moottorikerho toimi toisena järjestäjänä pitkään. Kertaalleen V-SMK:n partnerina ovat toimineet Salon ja Turun Moottorikerhot. Nykyisin Vakka-Suomen Moottorikerho järjestää kaksipäiväisen kilpailun omin voimin radallaan Krouvinummella.
20. West cross Weekend 2014
Tämänkertainen kilpailu ajetaan Laitilan Krouvinummella 19-20.4.2014. Kilpailuun osallistuu neljä luokkaa, yhteensä n. 160 kuljettajaa. Kaikki luokat ajavat sekä lauantaina, että sunnuntaina. Paremmuus ratkaistaan kummankin päivän lähtöjen yhteistuloksen perusteella.
Kilpailuerät alkavat kumpanakin päivänä klo 11:30. Pääsylipun hinta on 5€ kumpanakin päivänä. Lapsille vapaapääsy.
Onnistuneet järjestelyt kokemuksella
Kisan järjestäjien mieltä lämmittää, että vuosien varrella varsinkin huippukuskit ovat antaneet positiivisia arvioita järjestelyjen onnistumisesta. Kilpailun järjestäminen on todellista tiimityötä, sillä kilpailupäivänä eri tehtävissä toimii n. 70-80 ihmistä, joista suurin osa on kerhon omaa väkeä.
Kahdenkymmenen vuoden aikana ehtii jo tapahtua melkoisesti vaihtuvuutta jäsenistössä, mutta V-SMK:sta löytyy muutama henkilö, jotka ovat vahvasti osallistuneet historian jokaisen West Cross Weekend:n suunnitteluun ja toteutukseen. Tällaisia henkilöitä ovat kerhon pitkäaikainen puheenjohtaja Tapio Mattila, istuva puheenjohtaja Eero Hyvärinen sekä ratamestari Petri Sinisalo.
Krouvinummen rata
V-SMK:n rata Krouvinummella on ollut tapahtumapaikkana jokaisessa West Cross Weekend –kisassa. Alueella on ajettu motocrossia ja järjestetty kilpailuja jo 70-luvulta lähtien. Rata on kokenut vuosien varrella monia päivityksiä. Sen linjauksia ja hyppyreitä on muutettu moneen kertaan ja rataa on myös pidennetty. Maa-ainesta on parannettu vähitellen siten, että alun perin savivoittoinen rata on nyt enimmäkseen hiekkaa.
Varustukseltaan rata-alue on vaatimaton, sillä alueelle ei tule sähköä eikä vettä. Ne järjestetään saataville aina erikseen kisoja varten. Osittain edellisestä johtuen radalla ei ole myöskään kastelujärjestelmää, vaan radan kastelukin järjestetään tarvittaessa kisoja varten erikseen.
Vakka-Suomen Moottorikerho
V-SMK on Vakka-Suomen alueen jo yli 50 vuotta toiminut Motocross –harrastajien yhdistys, jossa toimii 90 jäsentä. Kerho on pitänyt yllä Motocross –rata-aluetta Krouvinummella Laitilassa 70-luvulta lähtien. Rata on kokenut monia muodonmuutoksia ja sitä kehitetään jatkuvasti edelleen. Kerhon jäsenet kokoontuvat ajokauden aikana tiistai-iltaisin yhteisiin harjoituksiin. Kerho järjestää kerran vuodessa kansallisen Motocross –kilpailun, West Cross Weekend:n.