Erikoinen ilta Kanadassa

James Stewart on ajanut urallaan toiseksi eniten voittoja supercrossissa. Kuva: Suzuki James Stewart on ajanut urallaan toiseksi eniten voittoja supercrossissa. Kuva: Suzuki

Tapahtumat saivat alkunsa jo ensimmäisistä harjoituksista, kun sarjan johdossa ollut Ryan Villopotoa ei näkynyt radalla. Pian Kawasaki -leiristä tulikin tieto, että Villopotolla on ruokamyrkytys ja hän yrittää päästä ajamaan viimeisessä aika-ajossa. Tämäkään ei kuitenkaan onnistunut ja hän pääsikin illan kilpailuihin mukaan vain siitä syystä, koska sarjan kymmenen kärkikuljettajaa pääsee automaattisesti alkueriin.

Aika-ajojen dramaattiset tapahtumat eivät jäänee tähän, vaan myös 250 -kuutioisten sarjan johdossa ollut Adan Cianciarulo oli vaikeuksissa. Mitch Paytonin Pro Circuit Kawasaki -tiimin nuori tähti kaatui ensimmäisissä aika-ajoissa ja hän olkapäänsä lähti pois paikaltaan kaatumisessa. Lääkärit vetivät olkapään takaisin paikalleen ja Cianciarulo kävi testaamassa käden tuntoa toisissa aika-ajoissa, mutta ei päässyt huippuvauhtiin.

49 voittoa

Illan kilpailujen alkaessa, Villopoton olo koheni sen verran, että hänet nähtiin lähtöpuomin takana. Alkuerästään hän ei kuitenkaan päässyt jatkoon, vaan mestarisuosikin tie vei semifinaalin, jonka toinen sija toi finaalipaikan.

Finaalin lähtöpuomin pudottua, kärkeen ryntäsi Ken Roczen saaden peräänsä Villopoton ja koko illan hyvin ajaneen Justin Barcian. Barcia nousikin pian toiseksi ja nuori nälkäinen kärkikaksikko taisteli toistensa kanssa kärkipaikasta. Barcia osoitti hyvän vireensä, ohittaen Roczenin kolmannella kierroksella ja ryhtyikin heti kasvattamaan eroa muihin. Edellisen kilpailun voittanut ja koko illan finaaliin asti ajanut James Stewart oli startin jälkeen vasta joukon puolen välin tienoilla, mutta lähti sieltä nousemaan kohti kärkeä.

Villopoton ajossa näkyi finaalin aikana selvästi hänen heikko vointinsa, hänen menettäessä useampia sijoja finaalin edetessä. Maalissa Villopoto oli lopulta kuudes, säilyttäen yhä sarjan johtopaikan itsellään.

Finaalin edetessä ei nopeimmasta kuljettajasta ollut epäselvyyttä. James Stewart teki raivoisaa nousua kohti kärkeä, eikä kukaan pystynyt vastaamaan hänen vauhtiinsa. Radan vaikealla rytmisuoralla Suzuki -kuljettaja oli ylivoimaisen nopea, eikä kukaan pystynyt hyppäämään suoraan samalla rytmillä kuin hän pystyi. Stewart nousikin kärkeen kierroksella 14 ja meni menojaan toiseen peräkkäiseen voittoon. Samalla Stewartista tuli kautta aikojen toiseksi eniten supercross voittoja uransa aikana ottanut kuljettaja. Hänen edellään voittojen määrässä on vain Jeremy McGrath, jolla on 72 voittoa uraltaan.

- Tämä oli luultavasti yksi urani upeimmista voitoista. On mahtavaa ohittaa Ricky Carmichael voittojen määrässä ja nousta sillä listalla toiseksi, kertoi urallaan nyt 49 voittoon ajanut Stewart.

Stewartin perässä toiseksi ajoi Justin Barcia ja kolmanneksi Ryan Dungey. Neljänneksi nousi Justin Brayton ja alussa kärjessä ollut Ken Roczen oli viides.

- Illan finaali oli mie vaikea. Tuntuu siltä, että olen harjoitellut viikolla liikaa ja väsyin, Roczen kertoi.

Cianciarulo vaikeuksissa

250 -kuutioisten luokassa Justin Bogle otti startin nimiinsä, saaden peräänsä Cianciarulon. Sarjan johtajan olkapää vaikutti olevan kunnossa kolmannelle kierrokselle asti, kunnes hän joutui röykkysuoran jälkeen ajamaan lääkintähenkilökunnan luokse. Olkapää oli lähtenyt uudelleen ajaessa pois paikaltaan ja hänen iltansa oli loppu.

Bogle ajoi ajoi uransa ensimmäiseen voittoon, katkaisten samalla Pro Circuit Kawasakin tämän kauden jatkuneen voittoputken 250 -kuutioisten itärannikon sarjan osalta. Bogle toi näin Hondalle sen ensimmäisen voiton sarjasta. Illan toiseksi ajoi Cianciarulon tiimikaveri Martin Davalos, joka nousi samalla sarjan kärkeen. Kolmas oli Matt Lemoinen.

Tulokset:

450SX luokka: Toronto

1. James Stewart, Haines City, Fla., Suzuki
2. Justin Barcia, Pinetta, Fla., Honda
3. Ryan Dungey, Belle Plaine, Minn., KTM
4. Justin Brayton, Cornelius, N.C., Yamaha
5. Ken Roczen, Murrieta, Calif., KTM
6. Ryan Villopoto, Poulsbo, Wash., Kawasaki
7. Weston Peick, Wildomar, Calif., Suzuki
8. Dean Wilson, Wesley Chapel, Fla., Kawasaki
9. Josh Hill, Yoncalla, Ore., Suzuki
10. Matt Goerke, Temecula, Calif., KTM

450SX pistetilanne

1. Ryan Villopoto, Poulsbo, Wash., Kawasaki, 246
2. Ryan Dungey, Belle Plaine, Minn., KTM, 221
3. James Stewart, Haines City, Fla., Suzuki, 207
4. Ken Roczen, Murrieta, Calif., KTM, 197
5. Justin Brayton, Cornelius, N.C., Yamaha, 185
6. Justin Barcia, Pinetta, Fla., Honda, 156
7. Andrew Short, Smithville, Texas, KTM, 153
8. Broc Tickle, Holly, Mich., Suzuki, 126
9. Wil Hahn, Menifee, Calif., Honda, 122
10. Chad Reed, Dade City, Fla., Kawasaki, 111

250SX (itärannikko): Toronto

1. Justin Bogle, Cushing, Okla., Honda
2. Martin Davalos, Cairo, Ga., Kawasaki
3. Matthew Lemoine, Pilot Point, Texas, Kawasaki
4. Jeremy Martin, Millville, Minn., Yamaha
5. Cole Thompson, Brigden, Ontario, KTM
6. Vince Friese, Cape Girardeau, Mo., Honda
7. Alex Martin, Millville, Minn., Yamaha
8. Kyle Cunningham, Aledo, Texas, Honda
9. AJ Catanzaro, Portland, Conn., Honda
10. James Decotis, Peabody, Mass., Honda

250SX pistetilanne:

1. Martin Davalos, Cairo, Ga., Kawasaki, 124
2. Adam Cianciarulo, Port Orange, Fla., Kawasaki, 120
3. Justin Bogle, Cushing, Okla., Honda, 119
4. Blake Baggett, Grand Terrace, Calif., Kawasaki, 100
5. Vince Friese, Cape Girardeau, Mo., Honda, 90
6. Kyle Cunningham, Aledo, Texas, Honda, 76
7. Cole Thompson, Brigden, Ontario, KTM, 74
8. Matthew Lemoine, Pilot Point, Texas, Kawasaki, 73        
9. James Decotis, Peabody, Mass., Honda, 65
10. Alex Martin, Millville, Minn., Yamaha, 60