
Herlings ja Cairoli dominoivat helteessä
Yli 30 asteeseen kivunnut lämpötila ja huima kosteus laittoivat kuljettajat koville motocrossin MM-sarjan kauden toisessa kilpailussa Si Rachan radalla. Kuljettajien ohella myös radan huoltajat joutuivat koville, yrittäessään pitää pölyä poissa. Siinä tehtävässä he onnistuivat hyvin, sillä päivän aikana radan pintaan levitetyt 50 000 litraa vettä pitivät pölyn pois.
Herlings voittamaton
MX2 -luokassa Jeffrey Herlings vaikutti selvästi vahvemmalta kuin kauden avauksessa ja ajoikin kahteen selvään erävoittoon. Ensimmäisessä erässä KTM -kuljettaja otti lähdön nimiinsä ja dominoi erää tuttuun tyyliin, säästellen erän lopussa voimiaan toiseen lähtöön. Toisessa startissa Herlings ajoi hetken aikaa Max Anstien perässä, kunnes ohitti britin ja ajoi voittoon kahdeksan sekunnin erolla.
MX2 -luokan ensimmäisessä erässä toiseksi ajoi Glenn Coldenhoff ja kolmanneksi Arnoud Tonus. Toisessa erässä puolestaan Anstie oli toinen ja Romain Febvre kolmas.
Kahden ajetun kilpailun jälkeen Herlings johtaa sarjaa jo 23 pisteen erolla, ennen Thaimaassa sijat 4. ja 5. ajanutta Dylan Ferrandista.
Cairoli myös tuplavoittoihin
MXGP -luokassa Tony Cairoli seurasi Herlingsin mallia ja ajoi voittoon molemmissa erissä. Raskaissa olosuhteissa viihtyvä Cairoli hallitsi helponnäköisesti ensimmäistä erää ja ajoi voittoon, ennen Clement Desallea ja Jeremy Van Horebeekia.
Toisessa erässä Desalle johti erää pitkään, ennen kuin Cairoli ajoi hänestä ohi ja jätti saman tien Suzuki -kuljettajan taakseen. Maalissa kaksikolla oli eroa 13 sekuntia. Erän kolmanneksi ajoi ensimmäisen erän tapaan Yamaha -kuljettaja Van Horebeek, joka on päässyt elämänsä vauhtiin.
MM-pisteissä Cairolin johto on 16 pistettä, ennen toisena olevaa Max Naglia. Nagl ajoi Thaimaassa eräsijat 6. ja 4.
Seuraava MM-osakilpailu ajetaan Brasiliassa 30. päivä maaliskuuta.
Tulokset:
MXGP erä 1: 1. Antonio Cairoli (ITA, KTM), 34:26.300; 2. Clement Desalle (BEL, Suzuki), +0:14.798; 3. Jeremy Van Horebeek (BEL, Yamaha), +0:31.856; 4. Gautier Paulin (FRA, Kawasaki), +0:37.008; 5. Kevin Strijbos (BEL, Suzuki), +0:44.884; 6. Maximilian Nagl (GER, Honda), +0:50.347; 7. Shaun Simpson (GBR, KTM), +0:56.111; 8. Davide Guarneri (ITA, TM), +1:09.408; 9. Xavier Boog (FRA, Honda), +1:10.985; 10. Todd Waters (AUS, Husqvarna), +1:13.856.
MXGP erä 2: 1. Antonio Cairoli (ITA, KTM), 35:05.060; 2. Clement Desalle (BEL, Suzuki), +0:13.336; 3. Jeremy Van Horebeek (BEL, Yamaha), +0:30.809; 4. Maximilian Nagl (GER, Honda), +0:47.127; 5. Evgeny Bobryshev (RUS, Honda), +1:00.667; 6. Todd Waters (AUS, Husqvarna), +1:01.753; 7. Rui Goncalves (POR, Yamaha), +1:03.518; 8. Davide Guarneri (ITA, TM), +1:07.127; 9. Gautier Paulin (FRA, Kawasaki), +1:11.149; 10. Xavier Boog (FRA, Honda), +1:22.690;
MXGP yhteistulokset: 1. Antonio Cairoli (ITA, KTM), 50 points; 2. Clement Desalle (BEL, SUZ), 44 p.; 3. Jeremy Van Horebeek (BEL, YAM), 40 p.; 4. Maximilian Nagl (GER, HON), 33 p.; 5. Gautier Paulin (FRA, KAW), 30 p.; 6. Evgeny Bobryshev (RUS, HON), 26 p.; 7. Todd Waters (AUS, HUS), 26 p.; 8. Davide Guarneri (ITA, TM), 26 p.; 9. Shaun Simpson (GBR, KTM), 24 p.; 10. Xavier Boog (FRA, HON), 23 p.
MXGP MM-pistetilanne: 1. Antonio Cairoli (ITA, KTM), 92 points; 2. Maximilian Nagl (GER, HON), 76 p.; 3. Gautier Paulin (FRA, KAW), 75 p.; 4. Jeremy Van Horebeek (BEL, YAM), 72 p.; 5. Clement Desalle (BEL, SUZ), 71 p.; 6. Evgeny Bobryshev (RUS, HON), 51 p.; 7. Kevin Strijbos (BEL, SUZ), 50 p.; 8. Steven Frossard (FRA, KAW), 49 p.; 9. Todd Waters (AUS, HUS), 43 p.; 10. Joel Roelants (BEL, HON), 38 p.
MXGP valmistajien MM-pistetilanne: 1. KTM, 92 points; 2. Honda, 76 p.; 3. Kawasaki, 75 p.; 4. Suzuki, 73 p.; 5. Yamaha, 72 p.; 6. Husqvarna, 43 p.; 7. TM, 42 p.
MX2 erä 1: 1. Jeffrey Herlings (NED, KTM), 34:33.175; 2. Glenn Coldenhoff (NED, Suzuki), +0:05.414; 3. Arnaud Tonus (SUI, Kawasaki), +0:07.604; 4. Dylan Ferrandis (FRA, Kawasaki), +0:13.176; 5. Jordi Tixier (FRA, KTM), +0:21.196; 6. Max Anstie (GBR, Yamaha), +0:28.504; 7. Aleksandr Tonkov (RUS, Husqvarna), +0:39.462; 8. Alessandro Lupino (ITA, Kawasaki), +0:44.566; 9. Romain Febvre (FRA, Husqvarna), +0:50.447; 10. Christophe Charlier (FRA, Yamaha), +0:53.144;
MX2 erä 2: 1. Jeffrey Herlings (NED, KTM), 35:13.794; 2. Max Anstie (GBR, Yamaha), +0:07.774; 3. Romain Febvre (FRA, Husqvarna), +0:17.075; 4. Glenn Coldenhoff (NED, Suzuki), +0:20.185; 5. Dylan Ferrandis (FRA, Kawasaki), +0:26.701; 6. Jordi Tixier (FRA, KTM), +0:30.492; 7. Alessandro Lupino (ITA, Kawasaki), +0:48.060; 8. Aleksandr Tonkov (RUS, Husqvarna), +0:54.571; 9. Arnaud Tonus (SUI, Kawasaki), +0:59.486; 10. Jose Butron (ESP, KTM), +1:04.789;
MX2 yhteistulokset: 1. Jeffrey Herlings (NED, KTM), 50 points; 2. Glenn Coldenhoff (NED, SUZ), 40 p.; 3. Max Anstie (GBR, YAM), 37 p.; 4. Dylan Ferrandis (FRA, KAW), 34 p.; 5. Romain Febvre (FRA, HUS), 32 p.; 6. Arnaud Tonus (SUI, KAW), 32 p.; 7. Jordi Tixier (FRA, KTM), 31 p.; 8. Alessandro Lupino (ITA, KAW), 27 p.; 9. Aleksandr Tonkov (RUS, HUS), 27 p.; 10. Jose Butron (ESP, KTM), 19 p.
MX2 MM-pistetilanne: 1. Jeffrey Herlings (NED, KTM), 97 points; 2. Dylan Ferrandis (FRA, KAW), 74 p.; 3. Glenn Coldenhoff (NED, SUZ), 69 p.; 4. Romain Febvre (FRA, HUS), 66 p.; 5. Arnaud Tonus (SUI, KAW), 65 p.; 6. Jordi Tixier (FRA, KTM), 59 p.; 7. Aleksandr Tonkov (RUS, HUS), 58 p.; 8. Jose Butron (ESP, KTM), 50 p.; 9. Alessandro Lupino (ITA, KAW), 42 p.; 10. Max Anstie (GBR, YAM), 41 p.
MX2 valmistajien MM-pistetilanne: 1. KTM, 97 points; 2. Kawasaki, 83 p.; 3. Suzuki, 69 p.; 4. Husqvarna, 68 p.; 5. Yamaha, 58 p.; 6. Honda, 43 p.; 7. TM, 3 p.
Xracing