Ratamestarin mietteet Lahden Supercross radasta

21. - 22. 10. Lahdessa nähdään jälleen kaksi vauhdikasta ja varmasti tapahtumarikasta kisapäivää, kun supercross valtaa messuhallin. Viime vuonna paljon kehuja saanut rata muuttuu tälle vuodelle entistä paremmaksi. Ratamestarina toimivat jälleen veljekset Seppo ja Kusti Manninen. Viime vuoden perusteella rataan on tulossa myös merkittäviä muutoksia. - Ensinnäkin lähtö haluttiin saada radan varikon puoleiseen päähän, jolloin seuraava lähtö voi jo valmistautua kun toinen vielä ajaa ja lisäksi saadaan leveämpi lähtösuora käytössä olevalle alueelle. Lähtökurvi tehtiin myös vasemmalle kääntyväksi, jotta siihen on helpompi jarruttaa, Kusti Manninen kertoo.

Lähtösuora on nyt myös keskellä rataa, jolloin molempien katsomoiden edessä on ratalinjat ja kaikki katsojat ovat näin ollen lähempänä rataa ja tapahtumien keskipistettä. Viime vuonna muutamat kuljettajat kritisoivat tiukkoja kurveja ja tälle vuodelle niihinkin on tulossa muutoksia. - Kaikista kurveista tehdään laajempia, jotta rata saadaan ajettavammaksi ja vauhdikkaammaksi. Röykkysuoraa ennen oleva kurvi on tällä kertaa 180 astetta ja sillä pyritään saamaan useampia linjoja röykkysuoralle, Manninen jatkaa.

Yleisön viihtyvyyteen panostetaan

Viime vuonna yleisön puolelta tullut kritiikki kohdistui kilpailun seuraamiseen ja ennen kaikkea tulosseurantaan kesken erän. Lisäksi voimakas pakokaasun haju hallissa toi moitteita - Kisoissa tulee olemaan kirkas ledinäyttö sekä kuulutukset tulevat sekä kaiuttimista, että radiosta joten kisan seuraaminen yleisölle on helpompaa. Kisassa tullaan käyttämään myös ekobensiiniä, jossa haihtuma ja pakokaasupäästöt aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa sekä käyttäjille että ympäristölle. Ekobensiinissä ole olefiineja eikä aromaatteja. Näin ollen hallissa on raikkaampi ilma, Manninen päättää.

Jani Hovi / Xracing