Roni Nikanderille tiimipaikka MM-sarjasta

Matti Seistola ja Juha Salminen saavat näin nuoren ja nälkäisen tiimikaverin, kun Nikander liittyy samaan leiriin. Roni Nikander voitti viime kaudella junioreiden Euroopanmestaruuden ja nyt Lohjalainen enduroässä on askeleen lähempänä unelmaansa. Nikanderin sopimus kattaa koko MM-sarjan, sekä lisäksi mies aikoo ajaa kiireiden mukaan SM-sarjaa.

- Päitsi jää väliin, muuten yritän ajaa täyden SM-sarjan, Nikander kertoi.

Nikander on tällä hetkellä Espanjassa treenaamassa ja palaa suomeen helmikuun alkupuolella.
Nikander itse on sopimukseen enemmän kuin tyytyväinen.

- Ajan täyden MM-sarjan joten kyllä fiilikset on korkealla, tätä on kuitenkin niin hartaasti haettu, onnellinen Nikander hymyili.

Nikander ei luonnollisesti ole vielä tavoitteita asettanut. Viimekaudella Nikanderin tavoitteet EM-sarjan osalta muuttuivat pitkin kautta. Mies ei uskalla kertoa tavoitteistaan ennen kuin pääsee ensimmäisessä kilpailussa varmistamaan oman vauhtinsa muihin nähden.

- Katsotaan nyt, en ole vielä mitään tavoitteita asettanut. Se on kuitenkin MM-sarjassa niin paljon eri vauhti kuin muualla, joten katsotaan miten saan vauhdin riittämään, Nikander suunnitteli.

Vielä vuoden vaihtuessa Nikanderin ensi kausi oli avoin, miehestä oli aistittavissa tuskaa kun asiat polkivat paikallaan. Nikander on koko talven tehnyt kovaa töitä endurouransa eteen. Nyt paikka Salmisen ja Seistolan tiimikaverina on Nikanderille näytönpaikka. Kun miettii Salmista ja Seistolaa, ei Nikanderilla luulisi ainakaan hyvistä neuvoista olevan pulaa.
Kokonaisuutena Nikanderin MM-paikka on loistava asia suomalaisittain, sinivalkoisia kuljettajia kun alkoi MM-sarjassa olla vähenevässä määrin.

Xracing / Joppe Askolin