Mika Aholan muistomerkki julkistettiin
Hämeenlinnaan saapui tänään enduroväkeä ympäri Suomea katsomaan, kun enduron viisinkertaisen maailmanmestarin Mika Aholan muistomerkki paljastettiin kaikelle kansalle. Kolminkertainen maailmanmestari Eero Remes ja Hämeenlinnan nuorten joukkuemaailmanmestari Juha Laakso nostivat kaksituhatta kiloa painavan muistomerkin päältä sen peittäneen valkoisen kankaan lumisateen saattelemana. ”Päitsimäisestä” säästä huolimatta paikalle oli saapunut parisensataa ihmistä, joille Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Jyri Tengman kertoi Aholan urasta. Hämeenlinnan kaupungin puolesta tervehdyksen kertoi apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo.
Muistomerkki sijaitsee samalla paikalla, jossa ajettiin vuoden 1996 Six Days Enduron loppucrossi. Tuon loppucrossin jälkeen juhlittiin Suomen ensimmäistä joukkuemaailmanmestaruutta ja joukkueessa oli tuolloin mukana myös Ahola. Viiden henkilökohtaisen maailmanmestaruuden lisäksi Ahola voitti Suomen väreissä seitsemän joukkuemestaruutta, kuusi Päijänteen Ympäriajoa ja lukuisia muita kansainvälisiä kilpailuja.
Muistomerkin kiviaineksen lahjoitti Timo Saviniemi ja sen työstö tehtiin myös Hämeenlinnassa, Seppo ja Mika Kailan toimesta. Muistomerkissä olevat metallityöt ovat tehneet Tapio Raja-Ahde ja Janne Kettunen. Rahallisen tuen hankkeelle antoivat Hämeenlinnan Moottorikerho ja Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakopla.
[kuva1]
Mikan äiti Pirjo Ahola (vas.) ja Marika Ahola olivat myös paikalla tilaisuudessa.
[kuva2]
Aholan nuoruusvuosien TM.
[kuva3]
Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Jyri Tengman kertoi Aholan historiaa.
[kuva4]
Muistomerkistä löytyy myös Aholan suurimmat saavutukset.
Xracing