Vetäytyykö Suzuki motocrossin MM-sarjasta?

Motocrossin MM-sarjan haasteet vaikuttavat jatkuvan. Jo aiemmin huhuttiin, että Suzuki ja Honda vetävät omat tehdastiiminsä pois MX2-luokasta. Nyt Euroopassa huhutaan, että Suzuki olisi vetäytymässä myös MXGP-luokasta.

Pari viikkoa sitten meille kantautui Belgian suunnalta huhuja, joiden mukaan Suzuki olisi tarjonnut tehdastiimiä pyörittävälle Stefan Evertsille ensi kaudelle kaluston ja varaosat käyttöön, mutta ei minkäänlaista rahallista tukea. Kuluvalla kaudella Everts on saanut tehtaalta myös rahallista tukean

Nyt Gatedrop -verkkosivusto kertoo, että heille tulleiden tietojen mukaan Suzuki olisi vetäytymässä kokonaan motocrossin MM-sarjasta.

Nähtäväksi jää, pitävätkö nämä huhut paikkaansa ja mitä tulevaisuudessa lajille on tapahtumassa.

Xracing