Huima taistelu
Jere Haavisto otti nimiinsä MX2-luokan ensimmäisen erän startin. Peräänsä hän sai Juuso Matikaisen, Toni Koskisen, Kim Savasteen, Emil Silander ja Roni Kytösen.
Haavisto ja Matikainen saivat ajettua parin kierroksen aikana pienen eron Koskiseen, jonka Savaste kuitenkin kuittasi neljännellä kierroksella ja ryhtyi ajamaan kärkikaksikkoa kiinni. Vähitellen Haavisto sai ajettua muutaman sekunnin eron Matikaiseen, jota Savaste ajoi puolestaan kovaa vauhtia kiinni. Neljännestä sijasta oli huima taistelu Koskisen, Silanderin ja Kytösen kesken. Kuudennella kierroksella Kytönen kuittasi edellä olevan kaksikon ja siirtyi neljänneksi.
Kärjessä tapahtui kummia erän puolen välin jälkeen, kun Haavisto meni rajusti nurin. Matikainen nousi kärkeen ja Savaste toiseksi. Haavisto joutui käymään kaatumisen jälkeen varikolla oikaisemassa pyöräänsä ja putosi useita sijoituksia.
Savaste hiillosti kärjessä Matikaista, Kytösen seuratessa noin seitsemän sekunnin päässä.
Kärkikaksikko järjestikin yleisölle melkoisen erän viidellä viimeisellä kierroksella. Savaste pääsi välillä jo rinnallekin, mutta lopussa alkaneen vesisateen saattelemana Matikainen ajoi voittoon. Savaste jäi lopulta reilun sekunnin ja oli toinen. Kytönen oli kolmas, Silander neljäs ja Koskinen viides.
Jere Haavisto ajoi mutkalla olevalla pyörällä lopulta yhdeksänneksi.
Xracing