
Ponke´s Raceday oli menestys
Toista kertaa järjestetty tapahtuma kasvoi näin ollen huomattavasti edellisestä vuodesta ja se sai tapahtuman isän Tuomas Keskikallion myhäilemään tyytyväisyyttä.
- 70 oli se määrä, jota salaa haaveilimme ja se toteutui. Muutenkin kaikki meni todella hyvin, vaikka jouduimme lennosta muuttamaankin hieman aikatauluja. Molemmissa luokissa (50cc ja 65cc) oli sen verran suuret tasoerot, että päädyimme tekemään molempiin kaksi eri ryhmää. Kuski jaettiin aika-ajojen perusteella A- ja B-finaaleihin ja se osoittautuikin oikeaksi ratkaisuksi. Nyt saatiin hyvät ja tasaiset kisaerät aikaiseksi, Keskikallio kertoi.
65-kuutioisten luokassa mukana nähtiin myös tällä hetkellä MX-liigan kärkipaikkaa pitävä, ja MM-kisassa loistanut Saku Mansikkamäki. Mansikkamäki voittikin molemmat A-finaalit ja oli päivän ykkönen. Topias Kontto oli luokan kakkonen ja Simo Koskinen kolmas. 50-kuutioisten A-finaalien ykköseksi ajoi Eeka Laaksonen. Kokonaispisteissä toiseksi kaasutteli Onni Kämäri ja kolmanneksi Samuel Paalasmaa.
Vaikka kisa on vasta saatu päätökseen, Keskikallion mielessä on jo ensi vuosi.
- Jatkoa seuraa varmasti. Kuljettajilta ja heidän vanhemmilta tullut viestiä oli se, että tällaisia tapahtumia tarvitaan lisää. Ensi vuonna tulemme kasvattamaan tapahtumaa entisestään ja mietitään hieman lisäluokkia mukaan. Täytyy vielä tässä vaiheessa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita jotka olivat tapahtumaa tukemassa. Ja koko homma ei olisi onnistunut jos Vantaan moottorikerho ei olisi niin vahvasta tässä mukana, joten heille todella iso kiitos, Keskikallio päättää.
Täydelliset tulokset:
https://speedhive.mylaps.com/Events/1444486
Xracing