Hänninen: ”Lähden kotiin treenaamaan”

- Tänään oli aika samanmlainen päivä kuin eilenkin. Crossille ajoin parempia aikoja kuin eilen, mutta extreme takkusi tänään.

Mitä siellä tapahtui?

- Sain siinä alussa vedet silmään, enkä tahtonut nähdä mitään. Siinä tuli ainakin takkiin aika paljon.

Tapahtuiko päivän aikana jotain muuta?

- Endurotestillä yksi mäki meni aika pölyiseksi. Siinä oli sellaista sudittelua etenkin kolmannella kierroksella. Siinä meni myös jonkun verran aikaa. Pieniä virheitä tuli aina välillä.

Vaikuttiko tämä kuuma keli ajamiseesi?

- Tänään tuntui kyllä aika kuumalta, ehkä eilistäkin kuumemmalta. Tämä oli kuitenkin reitin puolesta kisana muuten helpompi kuin Espanjan ja Italian osakilpailut.

Minkälaisin ajatuksin lähdet tästä Kreikkaan?

- En lähde Kreikkaan lainkaan vaan lähden täältä suoraan kotiin. Se olisi ollut aika kallis reissu, eivätkä tulokset ole sellaisia kuin olisi pitänyt. Jos tulokset olisivat olleet parempia, niin olisin lähtenyt sinne, mutta nyt on parempi lähteä kotiin treenaamaan.

Ajatko vielä muita MM:iä tänä vuonna?

- Englanti ja Saksa ovat vielä auki, mutta Sixille lähden ainakin. Nyt lähden joka tapauksessa kotiin miettimään uusia kikkoja. Luulen, että se on tässä kohtaa paras vaihtoehto.

Kari Salminen