Remes toinen Unkarissa

Enduro2-luokassa käytiin kolmen miehen tiukka voittokamppailu aina viimeiselle maastokokeelle saakka. Eero Remes starttasi viimeiselle pätkälle parin sekunnin johtoasemasta, mutta joutui toteamaan Josep Garcian hieman nopeammaksi. Garcia vei luokkavoiton lopulta vajaan kahden sekunnin erolla. Remes oli siis toinen ja kolmanneksi sijoittui koko päivän voittokamppailussa mukana ollut Jamie McCanney. Hän hävisi Remekselle reilut kolme sekuntia. Henric Stigellin kateissa olllut vauhti alkaa myös löytyä. Tyytyväinen Stigell oli maalissa sijalla kahdeksan.

- Puristusta oli kyllä loppuun asti, mutta kaveri tuli vain sen viimeisen testin sen verran kovempaa, etten pystynyt vastaamaan siihen. Yhden pienen virheen tein siellä mäkeen lähdettäessä, mutta vaikea sanoa minkä verran siihen aikaa meni, mutta turha se on jossitella. Olisi sitä voinut ajaa muualla sen verran kovempaa, Remes totesi.

EnduroGP-luokassa Cristophe Nambotin oli herra ja hidalgo. Hän ajoi selkeään voittoon yli 20 sekunnin erolla ennen toiseksi sijoittunutta Steve Holcombea. Ranskalaisten hyvän päivän täydensi kolmanneksi sijoittunut Loic Larrieu.

EnduroJ-luokassa kolmen kärjen muodostivat Bradley Freeman, Mikael Persson ja Matteo Cavallo. Suomalaisista Antti Hänninen oli kymmenes ja Eemil Helander kuudestoista. Eemil Pohjolan kisa sen sijaan päättyi Egerin sairaalassa tehtäviin kuvauksiin. Olkapää osui puuhun ja todennäköisesti aiemmin loukkaantunut lapaluu sai jälleen kipeää.

EnduroY-luokan voittoon ajoi Andrea Verona, toiseksi Ruy Barbosa ja kolmanneksi Leo Le Quere. Hugo Svärdin kisa sujui mallikkaasti ja tuloksena oli mukava viides sija.

Naisten luokassa koettiin pienoinen yllätys, kun Maria Franke ajoi reilun kahden sekunnin voittoon ennen ennakkosuosikki Laia Sanzia. Jane Daniels oli kolmas, mutta hävisi kärkikaksikolle vajaan minuutin.

Suomalaiskommentteja kisasta myöhemmin illalla.

Kari Salminen