Koskinen uransa parhaaseen sijoitukseen

Motocrossin kauden toinen SM-osakilpailu kaasuteltiin viime sunnuntaina Siilinjärvellä. Jokikone KTM Racing -tiimin kuljettaja Toni Koskinen ajoi MX2-luokan aika-ajoissa hienosti neljänneksi nopeimman ajan. Koskinen hyppäsi kuitenkin vahingossa heiluvan keltaisenlipun vaikutusalueella hyppyristä ja sai sen johdosta viiden sijan rangaistuksen.

Ensimmäisen erän startti onnistui Koskiselta hienosti, hänen ollessa toisena. Vesisateen johdosta olosuhteen erän aikana muuttuivat entistä haastavimmiksi, mutta Koskinen piti hyvin pintansa. Ainoastaan SM-sarjaa johtava Jere Haavisto pääsi KTM -kuljettajan ohi erän aikana. Näin ollen Koskinen ajoi maaliin kolmantena, joka on hänen uransa paras sijoitus SM-sarjassa.

Toisen erän startti ei onnistunut Koskiselta aivan ensimmäisen erän tapaan, Koskisen ollessa letkan puolessa välissä ensimmäisen mutkan jälkeen. Ensimmäisessä kurvissa Koskisen ajolasien roll-off -järjestelmään osui ilmeisesti kivi ja ne rikkoutuivat. Pahempaa oli kuitenkin luvassa, kun Koskinen kolaroi ensimmäisellä kierroksella toisen kuljettajan kanssa. Tämän seurauksena Koskinen lensi ulos radalta ja pyöri rajusti puiden seassa. Tilanteen jälkeen Koskinen suuntasi varikolle vaihtamaan ajolasit ja hanskat, jonka jälkeen hän lähti jatkamaan matkaansa kierroksen kärjen perässä. Puujalasta ja kipeästä lonkasta kärsinyt Koskinen taisteli kuitenkin maaliin ja oli lopulta erän 19.

- Olen todella tyytyväinen ensimmäisen erän sijoitukseeni ja ajooni siinä. Kova työ palkittiin viimein ja ajoin vaikeissa olosuhteissa melko virheettömästi koko erän ajan. Toisessa erässä kaaduin sitten todella rajusti ja täytyy vaan olla tyytyväinen, etten loukkaantunut tilanteessa. Sen jälkeen vähän joka paikkaan sattui ja pyöräkin oli melkoisen solmussa. Mutta olen tyytyväinen siihen, että pystyin kuitenkin nousemaan aivan hänniltä hyvin ja sain vielä kaksi SM-pistettä. Kehityskäyrä näyttää jyrkästi ylöspäin ja tästä on todella hyvä jatkaa kohti kauden seuraavaa SM-kilpailua, tyytyväinen Jokikone KTM Racing -kuljettaja kertoi kilpailun jälkeen.

Kilpailun kokonaistuloksissa Koskinen oli 10. ja SM-sarjassa hän nousi sijalle 9.

Xracing