”Varmistelemaan ei lähdetä”

Roni Kytönen starttaa ensi tiistaina uransa ensimmäiseen Six Days Enduroon. Kuva: Jani Hovi / Xracing Roni Kytönen starttaa ensi tiistaina uransa ensimmäiseen Six Days Enduroon. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Kytönen ajaa Suomen nuorten kerhojoukkueessa yhdessä Antti Hännisen ja Hugo Svärdin kanssa. Kolmikosta vain Hännisellä on aiempaa kokemusta kilpailusta. Helmikuun alussa elämänsä ensimmäisen endurokilpailun ajanut Kytönen starttaa Espanjassa nyt ensimmäiseen ulkomailla ajettavaan endurokilpailuun. Vaikka nuorukaisella ei ole kokemusta kilpailusta, niin hänellä on taktiikka laadittuna jo kisaan.

- Raskas kisa tulee varmasti. Kilpailussa ajetaan kuitenkin kuusi päivää täysiä, sillä varmistelemaan ei lähdetä edes alussa, Kytönen nauraa.

Maailmanmestari Vesa Kytösen pojalle kilpailusta hieman helpomman tekee se, että hän on harjoitellut jo muutamana talvena Espanjassa motocrossin ohella myös enduroa.

- Paikallinen maaperä on kyllä tuttu. Jos ei sada yhtään, on reitti varmasti liukas kovan maan päällä olevasta pölykerroksesta johtuen. Itse koen, että olen varmasti vahvimmillani pellolla ajettavilla maastokokeilla, jos siellä sellaisia on, Kytönen pohtii.

Ennakkoon ajateltuna Kytösen edustama kerhojoukkue saattaa kivuta tuloksissa kohtuullisen korkeallekin. Mutta millaiset on sitten Kytösen omat tulostavoitteet?

- En tiedä edes kuinka monta kuljettajaa on luokassani, enkä kyllä oikeastaan edes tiedä missä luokassa ajan. Mutta tavoitteena on kuitenkin päästä luokan kärkisijoille, päätti Kytönen.

Xracing