Myöhäselle uran paras kilpailu MM-tasolla

Lauantain kisassa Myöhänen jäi niukasti MM pisteiden ulkopuolelle ollessaan 16:s, kun 15 parasta saa pisteitä. Sunnuntaina ajo kulki erittäin hyvin ja lopputuloksissa ikaalilainen löysi itsensä hienosti 12:lta sijalta.

 

Kisaan mahtui muutama helppo vitonen ja siten suoritus on uskoa antava tulevia kisoja ajetellen.

 

Myöhäsen virhepisteet oli 15 ensimäiseltä, 9 toiselta ja 13 viimeiseltä kierrokselta.
Uutinen: Myöhäselle uran paras kilpailu MM-tasolla

Foorumit

Hyvä Timo.
Mukana ruotsissa myös muita suomalaisia.

T.PETE.

If you enjoy fast-paced, endlessly rewarding tap games,  Crazy Cattle 3D should be on your radar.

Aika tiukka viikonloppu Myöhäselle, varsinkin kun lauantaina MM-pisteet jäi ihan yhden sijan päähän. 16. sija on varmasti turhauttava, kun 15 parasta saa pisteet, mutta sunnuntain selkeä parannus ja 12. sija kertoo hyvin että vauhti ja ajotuntuma oli kohdillaan. Muutama helppo vitonen https://bigboostcasinos.org/ toki verottaa aina kokonaisuutta, mutta muuten suoritus kuulostaa ihan lupaavalta ja ennen kaikkea nousujohteiselta. Virhepisteiden jakautuminen kierroksittain näyttää myös sen, että tekeminen pysyi aika tasaisena koko kisan ajan. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kilpailuja.